Apulaiskaupunginjohtaja: Hallituksen koulutusleikkaukset Helsingissä täysin mahdottomia

Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen sanoo, että hallituksen ammatilliseen koulutukseen suunnittelemia lisäleikkauksia on mahdoton toteuttaa Helsingissä. Syynä on se, että lasten ja nuorten määrä kasvaa kaupungissa seuraavien vuosikymmenten aikana.

Tämä käy ilmi kaupungin tietokeskuksen tänään julkaisemasta väestöennusteesta.

Väestöennusteen perusvaihtoehdossa 1–6-vuotiaiden ikäluokka kasvaa vuoteen 2028 mennessä 15 prosentilla eli 5 800 lapsella. Peruskoululaisten määrä kasvaa vuoteen 2034 saakka 34 prosenttia eli 16 700 lapsella ja toisen asteen ikäluokka jatkaa kasvua vuoteen 2040 saakka, jolloin ikäluokka on 43 prosenttia eli 6 700 henkeä nykyistä suurempi.

– Ottaen huomioon Helsingin tuoreet väestöennusteet, hallituksen ammatilliseen koulutukseen kaavailemat lisäleikkaukset ovat mahdottomia toteuttaa Helsingissä, sanoo sivistystoimen apulaiskaupunginjohtaja Ritva Viljanen tiedotteessa.

Helsingin kaupunginhallitus hyväksyi tällä viikolla kaupungin lausunnon hallituksen suunnitelmiin 190 miljoonan euron säästöistä ammatilliseen koulutukseen.

– Jos koulutuksen leikkaus kohdistetaan hallituksen kaavailemalla tavalla suoraan ammatillisen koulutuksen rahoitukseen, tarkoittaisi se, että Helsingille tulevasta koulutuksen rahoituksesta leikattaisiin 10 miljoonaa euroa. Tämä tarkoittaisi yli 1 000 opiskelupaikan vähentämistä nykyisestä, mikä on täysin ristiriidassa tuoreiden väestöennusteiden kanssa, Viljanen sanoo.

Viljasen mukaan nyt jokaiselle peruskoulun päättävälle löytyy opiskelupaikka nuorisotakuun mukaisesti.

– Emme voi palata parin vuoden takaiseen tilanteeseen, jossa vuosittain 800–1 000 peruskoulun päättänyttä nuorta jäi ilman toisen asteen opiskelupaikkaa.

– Näköpiirissä on nuorten määrän voimakas kasvu Helsingissä. Olisi siksi täysin mahdotonta vähentää ammatillisen koulutuksen määrää Helsingissä. Päinvastoin, tulevina vuosina pääkaupungissa tulisi edelleen laajentaa ammatillisen koulutuksen tarjontaa, Viljanen korostaa.

Katso aikaisemmat videot koulutusleikkauksista:

Nuppu: Tässä viedään meidän tärkeimmästä voimavarasta, joka on koulutus 1:58

Koulutusvälikysymys kirvoitti kielenkannat eduskunnassa 2:07

Lue myös:

    Uusimmat