Apple esitteli viime viikolla jo uudet iPhonensa sekä Apple Watch -kellonsa, mutta merkkitäviä Apple-uutuuksia on loppuvuoden aikana luvassa vielä lisää. Mac-tietokoneiden uudistumisen ohella uusiksi ovat nimittäin menossa myös iPad Pro -tabletit.
Uusien iPad Pro -mallien on jo pitkään tiedetty olevan tulossa aiempaa pienemmillä näyttöreunuksilla ja ilman kotipainiketta, mutta varustettuna iPhone X:ssä ensi kertaa nähdyllä Face ID -kasvojentunnistuksella.
Nyt Applen eilen sovelluskehittäjille julkaisema iOS 12.1 -käyttöjärjestelmäversion ensimmäinen testiversio on paljastanut jälleen uusia viittauksia tuleviin iPadeihin.
Ohjelmiston sisältämästä laitelistauksesta löytyy 9to5Macin mukaan maininta iPad2018Fall, joka vahvistaa uusien iPadien olevan tulossa odotusten mukaisesti vielä tänä vuonna.
Samoin koodista on löytynyt viitteitä myös näyttö vaakasuunnassa toimivan Face ID -kasvojentunnistuksen mukaantulosta, kertoo AppleInsider. Tämä olisi tärkeää iPadeissa, joita käytetään, ja erityisesti avataan lukituksesta, iPhonea useammin vaaka-asennossa.
iOS 12:ssa Apple lisäsi yhtenä uutena ominaisuutena Face ID:n sisältäville iPhoneille animoidut, itse luotavat Memoji-ihmishahmot, ja nyt iOS 12.1:ssä mahdollisesti on tekeillä näiden synkronointitoiminto eri laitteiden välillä iCloudin kautta. Tämäkin vihjaa tulevista iPadeista, sillä ilman niitä Memojien synkronointi eri laitteiden välillä ei olisi kovinkaan tarpeellista.


