Apartheidin vastaisen taistelun ikonin Desmond Tutun hautajaiset on määrä järjestää uudenvuodenpäivänä

Desmond Tutu jätti mittavan ihmisoikeusperinnön 3:30
Tällaisen mittavan ihmisoikeusperinnön Tutu jätti jälkipolville.

Etelä-Afrikan rotuerottelun vastaisen taistelun suurena ikonina tunnetun emeritusarkkipiispa Desmond Tutun hautajaiset on määrä järjestää uudenvuodenpäivänä. Asiasta kertoo hänen säätiönsä.

Tutu kuoli sunnuntaina 90-vuotiaana pitkän sairauden jälkeen. Asiasta kertoi Etelä-Afrikan presidentin kanslia.

Hän oli entinen Etelä-Afrikan anglikaanisen kirkon arkkipiispa ja rauhannobelisti. Hän sai Nobelin rauhanpalkinnon apartheidin vastaisesta työstään vuonna 1984.

Apartheid-hallinnon kaaduttua Tutu toimi apartheid-ajan rikoksia tutkineen totuuskomission johdossa.

Tutun säätiön tiedotteen mukaan hautajaiset on määrä järjestää tammikuun 1. päivänä Kapkaupungissa sijaitsevassa katedraalissa. Tutu valittiin Kapkaupungin arkkipiispaksi vuonna 1986.

Taisteli epäoikeudenmukaisuutta vastaan vanhoille päivilleen asti

Apartheidia vastustanutta ikonia on muistettu niin kotimaassa kuin kansainvälisesti. Häntä on luonnehdittu maansa moraaliseksi kompassiksi.

Tutu puhui milloin homojen oikeuksien, milloin palestiinalaisvaltion puolesta sekä kritisoi Etelä-Afrikan hallitusta muun muassa sen talouspolitiikasta. Kritiikiltä ei säästynyt myöskään maata johtava ANC-puolue.

Vuonna 2013 Tutu sanoi YK:n homojen oikeuksien puolesta järjestetyn kampanjan yhteydessä, että menisi mieluummin helvettiin kuin palvoisi homofobista Jumalaa.

– Kieltäytyisin menemästä homofobiseen taivaaseen. Mieluummin menisin siihen toiseen paikkaan.

Suomessa Tutu vieraili lokakuussa 2011.

Viimeisinä vuosinaan Tutua nähtiin vähän julkisuudessa, mutta hän teki harvinaisen julkisen esiintymisen viime toukokuussa saadessaan koronarokotteen.

Syöpää sairastanut Tutu antoi tukensa myös kuolinavulle

Tutulla diagnosoitiin vuonna 1997 eturauhassyöpä, johon hän sai toistuvasti hoitoa seuraavien vuosien aikana.

Useat uutistoimisto AFP:n haastattelemat Tutun sukulaiset kertovat emeritusarkkipiispan olleen useiden kuukausien ajan heikentyneessä tilassa.

Tutu oli viime vuosina osoittanut tukeaan myös kuolinavulle, jota hän oli tätä ennen vastustanut koko elämänsä. Hänen mukaansa kuolevilla pitäisi olla oikeus päättää siitä, miten ja milloin he jättävät maailman taakseen.

– En halua, että minua pidetään elossa hinnalla millä hyvänsä, hän kirjoitti Washington Postissa vuonna 2016.

– Toivon, että minua kohdellaan myötätuntoisesti ja minun annetaan siirtyä elämän matkan seuraavaan vaiheeseen valitsemallani tavalla, hän jatkoi.

Lue myös:

    Uusimmat