Antti Rinne: Kaikki puolueet hyväksyvät arvion talousleikkauksista – silti rahaa koulutukseen ja eläkeläisille pitäisi löytyä

Sdp:n puheenjohtaja ja hallitustunnustelija Antti Rinne uskoo, että kaikki puolueet jakavat valtiovarainministeriön näkemyksen kahden miljardin euron sopeutustarpeesta. Siitä huolimatta seuraavan hallituksen pitää löytää rahaa pienituloisille eläkeläisille, perhevapaisiin ja koulutukseen, Rinne sanoo MTV:n Uutisextrassa.

Kaksi kuukautta sitten Rinne sanoi HS:n haastattelussa, ettei hän "hyväksy enää sellaista ajattelua, että kamreeri tulee ja sanoo, mihin rahat riittävät, eikä ole muuta vaihtoehtoa kuin leikata." MTV:n Uutisextrassa Rinne sanoo valtiovarainministeriön määrittelemän kahden miljardin euron sopeutustarpeen olevan hyvä lähtökohta, jonka kaikki puolueet allekirjoittavat.

– Kysymys on siitä, mitä tässä pitää tehdä, jotta varmistetaan kestävä kasvu 2020–2030-luvulle tulevaisuuteen. Niistä meillä taitavat näkemykset poiketa tällä hetkellä.

Rinne sanoi, että sdp:n vero-ohjelmasta löytyy varoja eläkeläisten aseman parantamiseen. Lisäksi Rinne sanoi, että Suomen täytyy laittaa rahaa koulutukseen aina varhaiskasvatuksesta korkeakouluihin asti. Rinteen mukaan näitä satsauksia olisi vastuutonta jättää tekemättä.

Rinne vihjasi, että oppivelvollisuus pitäisi ulottaa toiselle asteelle. Hän vetosi siihen, että viimeisen 20 vuoden aikana Suomesta on hävinnyt 600 000 työpaikkaa, joihin on voinut työllistyä pelkän perusopetuksen varassa.

– Meidän nuorille uusi perusopetuksen taso on tullut toiselle asteelle. Meidän täytyy huolehtia, että jokainen nuori suorittaa toisen asteen tutkinnon.

Lupaus siitä, että oppivelvollisuuden ulottaminen toiselle asteelle kuuluisi seuraavan hallituksen ohjelmaan, jäi kuitenkin kuulematta.

MTV Uutisextra esitetään MTV3-kanavalla lauantaina kello 19.10.

Lue myös:

    Uusimmat