Antti Kurhiselta MM-kannustusbiisi Venäjän joukkueelle

Tosi-tv-tähti Antti Kurhinen osoittaa tukensa Venäjän joukkueelle uudella kappaleella.

Jääkiekon MM-kisahuuma on kuumimmillaan, kun perjantaina koittavat ensimmäiset alkusarjan ottelut. Kisabiisit ovat alkaneet jo soimaan vinhaa tahtia. Tänä vuonna nähdään todellinen yllätysnimi esittäjien joukossa, kun Antti Kurhinen osoittaa laulamalla inkeriläistaustaisen räppäri Cheddan kanssa tukensa Venäjän MM-joukkueelle.

– Suomessa tehdään paljon kannustusbiisejä, mutta Venäjällä ei niitä ole paljoa tehty. Ajattelimme, että pistämme töpinäksi, laitamme sen kasaan ja ulos, Antti Kurhinen kertoo MTV3.fille.

Kappale tuli julki keskiviikon ja torstain välisenä yönä, ja Big Brother –ohjelmasta julkisuuteen noussut mies on tyytyväinen lopputulokseen. Kiinnostusta heitä kohtaan on jo osoitettu, sillä tosi-tv-tähden mukaan luvassa saattaa olla yhteisesiintyminen tunnetun venäläisbändin kanssa Helsingissä lähiaikoina. Kappaleen avulla Kurhinen ja Chedda yrittävät läpimurtoa.

– Olen ottanut yhteyttä Venäjän musiikkikanavaan, ja siitä kyhätään jotain televisioon. Se olisi voinut olla virallinen kisabiisi, mutta se tuli ulos vähän liian myöhään. Lähipäivinä se ponnahtaa siellä esille, Kurhinen juttelee.

Ylistävään sävyyn Venäjän joukkueesta kertovan Kisabiisin tarkoitus on olla provosoiva vastustajia kohtaan. Se koostuu sekä Cheddan englanninkielisestä että Antin venäjänkielisestä osuudesta. Tarkoitus on Antin mukaan herättää keskustelua.

– Haluamme, että Venäjä ottaisi kantaa. Odotamme myös, että Venäjän maajoukkue ottaa kantaa kappaleeseen. Se on tärkeintä, hän sanailee.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat