Antti Hyryn Uuni-romaanista hitti

Finlandia-kirjallisuuspalkinnon vajaa kaksi viikkoa sitten saaneesta Antti HyrynUuni-romaanista on tulossa menestys. Sen kokonaispainosmäärä on jo 45 200 kappaletta. Se merkitsee, että Uuni kiilaa vuoden kymmenen myydyimmän kotimaisen kaunokirjan joukkoon. Esimerkiksi Arto PaasilinnanNeitosten karkuretki oli viime vuonna seitsemänneksi myydyin kotimainen kaunokirja 46 300:n kappaleen myynnillä ja Leena LehtolaisenVäärän jäljillä kahdeksanneksi myydyin 40 500:lla kappaleella. Uunin kuudes painos valmistuu tällä viikolla.

78-vuotias Hyry on ollut kirjallisuutemme merkkimiehiä viisikymmentä vuotta, mutta tällaisia määriä hän ei ole koskaan aiemmin myynyt. Finlandia-palkinto lisää voittajan myyntiä merkittävästi. Viime vuonna Finlandian saanut Sofi Oksasen Puhdistus myi 102 200 kappaletta vuonna 2008. Se oli vuoden myydyin kotimainen kaunokirja.

Hyryn romaanissa mies on rakentanut jo kauan taloa meren rannalla pohjoisessa ja ryhtyy kirjan alussa muuraamaan uunia. Mies suunnittelee, tekee hankintoja, rakentaa, pysähtyy välillä ja mietiskelee asioiden kulkua. Kevät vaihtuu kesäksi, kesä syksyksi ja talveksi. Vähitellen uuni valmistuu. Tuttu ja tasainen, siis hyvä, arki soljuu ja elämä on kohtuullista. Kyse on myös jatkuvuudesta, pysyvyydestä ja katoavuudesta.

Kuivaniemellä syntynyt Antti Hyry valmistui diplomi-insinööriksi 1958. Hän jätti kuitenkin alan heti ja ryhtyi vapaaksi kirjailijaksi. Samana vuonna ilmestyi hänen esikoisteoksensa, novellikokoelma Maantieltä hän lähti. Proosatuotantonsa lisäksi Hyry on kirjoittanut myös kuunnelmia.

Lue myös:

    Uusimmat