Antidopingtoimikunnan pääsihteeri: Huippu-urheilu voi olla puhdastakin

Suomen Antidopingtoimikunnan pääsihteeri Pirjo Ruutu uskoo dopingkohuista huolimatta huippu-urheilun puhtauteen.

– Ei ole naiviia ajatella, että huippu-urheilu olisi puhdasta. Jos vain 1-2 prosenttia jää kiinni näissä todella mittavissa testeissä, niin kyllä sekin jotakin merkitsee, Ruutu perustelee.

Ruudun mukaan on hyvä, että vanhoja urheiluasioita pengotaan dopingin käytön näkökulmasta. Hänen mielestään historiasta on hyvä ottaa oppia – ja juuri antidopingtyössä historiasta voidaan oppia paljonkin.

– Me olemme Suomeen tuoneet esimerkiksi urheilijan biologisen passin, jossa seurataan urheilijan veriarvoja. Se on yksi mittava askel eteenpäin antidopingtyössä. Myös tutkinnallisien menetelmien kehittämisessä koetetaan pysyä ajan tasalla ja niin on tehtykin hyvin vahvasti monissa maissa, Ruutu selvittää.

Ruutu painottaa myös kasvatuksen merkitystä antidopingtyössä.

– Nuoria pitää kasvattaa siihen, että doping ei ole hyvä juttu, jolloin käyttö ei yksinkertaisesti kiinnosta urheilijoita, Ruutu sanoo.

(MTV3)

Katso ATD:n Pirjo Ruudun ja Timo Seppälän haastattelu: (Huomenta Suomi 28.2.2013)

Lue myös:

    Uusimmat