Anthony Joshuan ottelu siirtyy jälleen – kaksikon ensimmäinen yritys jo kaksi ja puoli vuotta sitten

Kesäkuulle suunniteltu Anthony Joshuan ja Kubrat Pulevin välinen ammattinyrkkeilyn MM-ottelu on jouduttu siirtämään toistaiseksi vahvistamattomaan ajankohtaan koronaviruspandemian takia.

Neljän liiton raskaansarjan mestaruusvöitä puolustavan Joshuan oli määrä kohdata bulgarialaishaastaja Pulev Lontoon Tottenham Hotspur -stadionilla 20. kesäkuuta. Promoottori Matchroom Boxingin mukaan uutta päivämäärää etsitään parhaillaan.

Pulev kertoi maaliskuussa olevansa valmis ottelemaan myös tyhjille katsomoille.  Hänen mukaansa ottelua oltiin kuitenkin jo kaavailemassa loppuvuoden puolelle.

Kaksikon oli määrä kohdata ensimmäisen kerran jo lokakuussa 2017, mutta tuolloin Pulev vetäytyi Cardiffiin suunnitellusta kamppailusta olkapäävamman takia.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja