Annimari Kortteen kisasta täysi pannukakku –  finaalipaikka jäi haaveeksi Turussa

Annimari Korte karsiutui finaalijuoksusta Paavo Nurmen kisoissa Turussa tiistaina. Korte juoksi itselleen heikon ajan 13,48 ja jäi alkuerässään viidenneksi.

Korte päätti lopulta kilpailla Turussa, vaikka joutui keskeyttämään juoksunsa Espoon GP-kilpailussa vajaa viikko sitten. Aiemmin tiistaina Korte selvitti osallistumistaan Instagramissa.

– Tänään Paavo Nurmi Gamesiin ja testaamaan, miltä jalka tuntuu muutaman päivän levon jälkeen. Ei ole kuin voitettavaa tässä testissä, jalka ei yhtäkkiä siitä pahene. Tämän päivän jälkeen tiedetään paremmin jatkosuunnitelmat. Kun meillä näin hyvä kisa Suomessa on, niin sitä ei kannata jättää väliin, jos vain eteenpäin pääsee, Korte kirjoitti.

Lopulta Kortteen aika 13,48 riitti Turussa kymmenenteen sijaan. Hän karsiutui loppukilpailusta.

Alkuerien kovinta vauhtia piti Jamaikan Brittany Andrews, joka juoksi Kortteen erän voittoon ajalla 12,67. Toisen erän nopein oli Nigerian Tobi Amusan ajalla 12,76.

Suomalaisista loppukilpailuun selvisi Reetta Hurske, joka juoksi Amusanin vanavedessä erän kolmanneksi ajalla 13,11.

Loppukilpailu juostaan tiistaina kello 20.55.

Lue myös:

    Uusimmat