Annika Metsäketo avioliitostaan: Ei kiirettä muuttaa samaan maahan

Annika Metsäketo ja hänen aviomiehensä Baris Kirkgöz eivät halua hutiloida samaan maahan muuttamisen kanssa.

Radio Novan keskipäivän Konttori-ohjelman juontaja Annika Metsäketo palasi viime viikolla perhelomalta Malesiasta. Matkan tarkoituksena oli juhlia hänen äitinsä 75-vuotissyntymäpäivää.

– Olimme matkalla koko perheen voimin, eli äiti, isä, Tomi (Metsäketo) ja minä. Äiti oli tyytyväinen. Söimme hyvin, otimme aurinkoa ja kävimme esimerkiksi hienolla auringonlaskuristeilyllä. Mutta ei Malesia kuitenkaan matkakohteena Thaimaata voita, Annika kertoo.

Seuraavaksi Annika pääseekin viettämään aikaa toisen perheensä kanssa, kun hänen turkkilainen aviomiehensä Baris Kirkgözin tulee Suomeen.

– Ukko tulee pariksi viikoksi käymään. Toivottavasti säät ovat sellaiset, että hän pääsee näkemään Suomen talven parhaimmillaan.

Talvea katsomaan pariskunta suuntaa myös Lapin maisemiin. Annika on Radio Novan kautta töissä Pyhän Winter Unplugged -tapahtumassa ja Baris lähtee mukaan.

Syyskuussa naimisiin menneet Annika ja Baris asuvat toistaiseksi eri maissa. Annika on aiemmin myöntänyt, että hän voisi kuvitella muuttavansa vielä joskus Turkkiin. Tällä hetkellä kahden maan järjestely kuitenkin sopii molemmille hyvin.

– Toistaiseksi tämä menee hyvin näin. Emme viitsi hutiloida sen muuttamisen kanssa, sillä siinä on kyse isosta elämänmuutoksesta. Siinä menisi nopeasti parisuhdekin pilalle, jos toisella ei olisi töitä tai järkevää tekemistä vieraassa maassa, Annika selittää.

Hänen mukaansa pitkässä välimatkassa voi olla hyvätkin puolensa.

– Silloin yhteiseen aikaan panostetaan enemmän ja kunnioitus toista kohtaan säilyy paremmin. Mutta näemme toki joka päivä Skypessä, ja onneksi lentomatkakin on vain kolme tuntia, Annika muistuttaa.

Lue myös:

    Uusimmat