Anna Eriksson sinkosi aikoinaan julkisuuteen Kiitorata-ohjelmasta.
Laulaja-elokuvantekijä Anna Eriksson nousi vuonna 1995 raketin lailla julkisuuteen MTV3-kanavalla esitetyn Kiitorata-televisio-ohjelman kautta. Ohjelma poiki tuolloin vasta lukioikäiselle Erikssonille levytyssopimuksen, ja hän lähtikin heti ylioppilaskirjoitusten jälkeisenä viikonloppuna keikoille.
Tänä päivänä kyseinen ajanjakso tuntuu Erikssonista hyvin kaukaiselta, onhan tapahtumista vierähtänyt jo noin 27 vuotta. Hän sanoo näkevänsä Kiitorataa seuranneet vuodet ikään kuin välähdyksinä, joiden aikana hänen piti aika-ajoin tehdä raskaitakin päätöksiä jatkaakseen uraansa.
Päätökset liittyivät muusikon mukaan siihen, miten ja kuinka paljon hän keikkailee sekä miten hän jatkaa omaa työtään, vai jatkaako ollenkaan.
Lue myös: Kansan rakastama laulaja Anna Eriksson tekee nyt rankkoja elokuvia ja voi paremmin kuin ennen: "Ihmiset eivät ole kiinnostuneita etsimään totuutta"
Eriksson sanoo matkan itsenäiseksi, omista tekemisistään päättäväksi ja omaa musiikkia tekeväksi taiteilijaksi olleen pitkä ja ajoittain hyvin kivinen. Hän ei ole silti koskaan katunut päätöstä lähteä musiikkiuralle.
