Anna Abreun ulkomaanreissu alkoi epäonnisesti – pyörtyi lentokoneen vessaan ja loukkasi jalkansa

Anna Abreu pääsi pitkästä aikaa keikkailemaan –"Oli uskomattoman ihanaa" 3:20
Anna Abreu kertoo tunnelmistaan päästyään pitkästä aikaa keikkailemaan vuonna 2020

Anna Abreun Thaimaanreissulla oli epäonninen alku.

Laulaja Anna Abreu vaihtoi vapaalle ja lensi Thaimaan auringon alle viettämään joulua. Artisti kertoi Instagramin Tarinat-osiossa, ettei hänen reissullaan kuitenkaan ollut kaikkein ruusuisin alku.

Abreu kertoo Instagram-tarinassaan stressanneensa jo parin viikon ajan, että saa koronan juuri ennen reissua. Testi osoittautui kuitenkin negatiiviseksi, ja niinpä laulaja hyppäsi lentokoneeseen.

– Tulin kuitenkin luulotautiseksi ja rupesin tuntemaan kaikki maailman (korona)oireet lentokoneessa, ja rupesin stressaamaan sitä, laulaja pohjustaa.

Hän kertoo menneensä lentokoneen vessaan, kunnes menetti yhtäkkiä tajuntansa.

– Kuulemma olin tullut täysin naamalleni, laulaja kertoo demonstroiden kaatumistaan kädellään.

Rytäkässä Abreu loukkasi myös nilkkansa, jonka vuoksi hän ei pysty kävelemään kyseisellä jalalla.

– Olin siis stressannut itselleni kaikki nämä oireet, laulaja kertoo.

Hän kiittelee lentoemäntiä, jotka huolehtivat hänen voinnistaan lennon ajan.

Abreulle tehtiin koronatesti myös Thaimaahan saavuttaessa. 12 tunnin kuluttua hän sai negatiivisen tuloksen.

– I’m good, laulaja toteaa hymyillen.

Abreu tuli tunnetuksi osallistuttuaan Idols-laulukilpailuun vuonna 2007. Hän sijoittui kisassa toiseksi.

Lue myös:

    Uusimmat