Lauantaina maailmancupin Ruotsin Östersundissa normaalimatkoilla aloittava Suomen ampumahiihtomaajoukkue kokeilee uusia mausteita.
Naisten ykkösnimi Mari Eder on vaihtanut valmentajakseen itävaltalaisen Reinhard Gösweinerin, ja miesten suomalaisvaltin Tero Seppälän taustalla neuvoja jakaa venäläinen valmentajakonkari Anatoli Hovantsev.
Eder asuu Itävallan maajoukkueen suksihuoltoon kuuluvan miehensä Benjamin Ederin kanssa Itävallan Thalgaussa, joten yhteistyö Gösweinerin kanssa on sujunut mutkattomasti.
– Valmentajan kanssa on ollut aiempaa enemmän yhteisiä päiviä, Heikki Pusan valmennuksessa pitkään ollut Eder kertoo.
LUE MYÖS: Mitaleista turha edes haaveilla? Nelinkertainen maailmanmestari latoo koruttoman arvion suomalaisten ampumahiihtäjien mahdollisuuksista
Eder on panostanut fyysisen harjoittelun kokonaiskuorman hallintaan. Harjoittelun kuormitusta on seurattu entistä tiiviimmin, jotta hän saisi ladulla ja ailahdelleessa ammunnassa kaiken irti.
– Esimerkiksi viime kaudella, jos jäin hiihdossa kärjestä puoli minuuttia, tuntui, että vielä jäi jotain piippuun, Eder kuvailee.
Parhaimmillaan keväällä 2017 kaksi maailmancup-kisaa voittanut Eder ei 34-vuotiaan kokemuksella spekuloi maailmancup-avausviikonlopun sijoituksilla.
– Parempi antaa tekojen puhua. Ollaan hiljaa, niin saadaan kalaa, hän letkauttaa.
Seppälä siirsi kauden alkua
Seppälä, 25, on kuulunut maajoukkueen vakiokalustoon muutaman vuoden. Häneen on liitetty suomalaismiehistä suurimmat toiveet, koska Seppälällä on vankka hiihtopohja.