Ammattikuvaajan vinkit: Näin saat valokuvasi onnistumaan
Ota talteen ammattikuvaaja Jyrki Vesan vinkit onnistuneeseen valokuvaukseen.
Automaattivalotuksen säätely
Kameran automatiikka ymmärtää valon määrän vaihteluita, mutta ei sitä, jos kuvataan lumihankea auringonpaisteessa. Automaatti olettaa tällöin, että kuvassa on valkoista ja mustaa. Jos esimerkiksi kuvaat hiihtäjää auringonpaisteessa hangella, ei kuvassa ole mitään mustaa. Automatiikka säätää kuitenkin tummimmat kohdat mustiksi, ja kuva alivalottuu, eli lumesta tulee harmaata.
Kameran ohjekirja on syytä opetella huolella ennen kuvaamista. Valotusta pystyy säätämään tarpeen mukaan joko tummemmaksi tai valoisammaksi.
Matkalla kuvaaminen
Kun digikameran akku tyhjentyy, kuvaaminen loppuu siihen paikkaan. Pakkasolosuhteet syövät akkua erityisen paljon. Reissua varten kameraan onkin hyvä hankkia vara-akku.
Nykyään akkuja on kahdenlaisia. Osa tulee tyhjentää ennen uutta lataamista, osaa voi ladata sitä mukaa kuin haluaa.
Kuvakoko
Digikameralla kuvatessa voi valita, minkä kokoisia kuvia haluaa ottaa. Muistikortit ovat nykyään edullisia. Osta iso, vähintään 4-gigainen kortti ja kuvaa niin isoja tiedostoja kuin kamerasi sallii.
Liian pienellä resoluutiolla kuvaaminen kostautuu helposti, sillä pienestä kuvasta on mahdoton saada kunnollista isoa versiota.
Kuvien arkistointi
Tietokoneelle muodostetut valokuvakansiot kannattaa nimetä esimerkiksi kuvauspäivämäärän mukaan. Digikameralla kuvatessa materiaalia kertyy helposti niin runsaasti, että hetken päästä on vaikeaa muistaa, mikä kuva tuli otettua milloinkin.
Kuvien säilytys
Isolla resoluutiolla kuvatessa ongelmaksi voi tulla kuvien säilytys, kun tietokoneen muisti täyttyy nopeasti. Valokuvia varten voi hankkia tietokoneelle ulkoisen kovalevyn. Sen avulla kuvat pysyvät tallessa myös siinä tapauksessa, että tietokone menee rikki.
Internetistä löytyy ilmaisia sivustoja, joihin voi ladata kuvia joko vain itseään varten tai kaikkien nähtäväksi. Myös kuvakirjat ovat toimiva tapa säilöä valokuvat. Niiden tekeminen on yksinkertaista, ja lopputulos on näyttävä.
Studio55.fi/Jenni Kokkonen
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää