Amerikkalaispoika menetti henkensä karmealla tavalla – poliisi epäilee epäonnistunutta TikTok-haastetta: "Some on iso osa lasten elämää"

Pieleen mennyttä TikTok-haastetta epäillään syyksi yhdysvaltalaispojan kuolemaan.

Yhdysvaltalaislapsen epäillään kuolleen kokeiltuaan TikTokin "black out challenge" -haastetta, kertoo Fox 25 -sivusto.

Poliisi hälytettiin Oklahoman Bethanyssa sijaitsevaan asuntoon myöhään maanantai-iltana. Sieltä viranomaiset löysivät tajuttoman lapsen, jonka kaulassa oli jälkiä sidelangasta.

Poika vietiin saman tien paikalliseen lastensairaalaan. Hän menehtyi tiistaiaamuna.

Kuolinsyyksi epäillään epäonnistunutta TikTok-haastetta

Poliisi kuulusteli perheenjäseniä. Viranomaiset uskovat keskusteluiden perusteella, että kyseessä ei ollut itsemurha vaan epäonnistunut TikTok-haaste.

Epäilyksen kohteena olevassa haasteessa lapset yrittävät tukehduttaa itseään siihen pisteeseen, että menettävät tajuntansa. Asiantuntijat ovat varoittaneet, että suosittu "tajuttomuushaaste" voi aiheuttaa muun muassa pyörtymisiä ja aivovammoja.

Vanhempien pitäisi seurata lapsen puuhia somessa

Poliisi toivoo aikuisten pysyvän kärryillä siitä, miten heidän lapsensa käyttävät sosiaalista mediaa.

– Etenkin näin koronasulkujen aikaan lapset ovat pitkästyneitä ja yrittävät keksiä keinoja kuluttaa aikaa, poliisi kertoo Fox 25 -sivustolle.

– Some on iso osa lasten elämää ja vanhempien tulisi perehtyä siihen tarkoin.

Tämä ei ole ensimmäinen kerta, kun "tajuttomuushaaste" on noussut otsikoihin vaarallisuutensa vuoksi. Maaliskuun lopulla kerroimme 12-vuotiaasta Joshuasta, joka yritti kyseistä haastetta traagisin seurauksin.

Katso myös: TikTokissa keväällä trendannut twerkkaushaaste saattoi ihmisiä sairaalaan

1:58

Videot

Uusimmat

Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja