Amerikkalaisella somevaikuttajalla todettiin koronavirus – toimi sen jälkeen monen mielestä hyvin kyseenalaisella tavalla
![Viimeisimmät tiedot Suomen koronavirustilanteesta – haastattelussa THL:n johtaja Mika Salminen](https://st.mtvuutiset.fi/static/images/katsomo_backup.png)
New Yorkissa asuva bloggaaja on suhtautunut koronavirusdiagnoosiinsa ilmeisen huolettomasti, raportoi muun muassa Fox News -sivusto.
Yhdysvaltalainen muotibloggaaja Arielle Charnas on joutunut somekritiikin kohteeksi sen jälkeen, kun hän lähti matkalle koronavirusdiagnoosista huolimatta. New Yorkissa asuva nainen matkusti perheensä kanssa vajaan kahden tunnin ajomatkan päähän Hamptonsiin, vaikka hänen olisi kuulunut olla eristyksissä kotonaan. Hän sai positiivisen koronavirustuloksen 18. maaliskuuta.
Ariellella on Instagramissa noin 1,3 miljoonaa seuraajaa. New York Postin mukaan nainen olisi myös viitannut kintaalla eristäytymisohjeistuksille, sillä hän on julkaissut sosiaaliseen mediaan kuvia itsestään ja perheestään kodin ulkopuolella positiivisen koronavirustestituloksen jälkeen.
Saanut kritiikkiä osakseen jo aiemmin
Nainen on jo maaliskuun puolivälissä saanut sosiaalisessa mediassa huutia siitä, että lääkärinä työskentelevä ystävä hankki hänelle koronavirustestin, vaikka testauspaketeista oli Yhdysvalloissa pulaa. Tuolloin matalamman sairastumisriskin omaavia henkilöitä, kuten nuoria ja perusterveitä ihmisiä, ohjeistettiin testiin menemisen sijaan olemaan kotona eristyksissä muista.
Kertoessaan diagnoosistaan Arielle kertoi, miten onnekas hän oli, kun hän pääsi testiin alettuaan tuntea itsensä huonovointiseksi. Hän kertoi noudattaneensa Centers for Disease Control and Prevention -organisaation (CDC) ja hallituksen ohjeistuksia.
Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä.
Ariellen kerrotaan saaneen osakseen kovaa kritiikkiä, ja että hänen piittaamattomuuteen on paheksuttu. Fox News sivuston havainnon mukaan Something Navy -blogia pitävä nainen on poistanut tuoreimmista Instagram-kuvistaan kommentoinnin.
Lähteet: Foxnews.com, Nypost.com
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää