Alle tunnissa Helsingistä Tampereelle? Uuden Suomi-radan linjauksesta esiselvitys

Helsingistä Tampereelle kaavaillun Suomi-radan linjauksesta käynnistetään esiselvitys, kerrotaan liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakan (sd.) esikunnasta STT:lle. Linjauksesta ei vielä ollut löytynyt yhteisymmärrystä, kun radan suunnitteluun tarkoitetun hankeyhtiön perustamisesta päästiin eilen sopuun.

Toisessa vaihtoehdossa rata menisi suoraan Helsinki-Vantaan lentokentältä Tampereelle, toisessa taas lentoaseman jälkeen myötäillen nykyistä päärataa. Suora yhteys tekisi mahdolliseksi alle tunnin matka-ajan. Toisessa vaihtoehdossa matka-aika olisi arvioiden mukaan noin tunti ja 18 minuuttia.

Junayhteyden varrella olevat kunnat ovat kiistelleet miljardeja maksavan radan linjauksista. Kuntien innokkuus osallistua rahoitukseen riippuu siitä, palveleeko uusi rata sen asukkaita.

Esimerkiksi Hämeenlinnaa ei kiinnosta rahoittaa sellaista ratayhteyttä, joka kulkisi suorinta reittiä Tampereelle pysähtymättä Hämeenlinnassa. Helsingin näkökulmasta taas on tärkeää, että yhteys Tampereelle on selkeästi nopeampi kuin se nyt on.

Esikunnasta kerrotaan, että torstaina saavutetun sopimuksen mukaan Kanta-Hämeen kunnilla on oikeus vetäytyä Suomi-radan suunnittelusta esiselvityksen jälkeen, jos rata päädyttäisiin linjaamaan suoraan lentoasemalta Tampereelle. Suunnitteluvaiheen hankeyhtiön osakkaita ei myöskään velvoiteta osallistumaan rakennusvaiheen yhtiöön.

Sopu Suomi-radan ja Turun tunnin junan suunnitteluyhtiöstä

Torstaina sekä Suomi-radan että Helsingistä Turkuun kaavaillun Turun tunnin junan neuvotteluryhmät pääsivät periaatteelliseen sopuun hankeyhtiöiden perustamisesta ratojen suunnittelua varten. Neuvotteluryhmissä sopua on sorvannut syksystä lähtien muun muassa raidehankkeiden varrella sijaitsevia tai niistä hyötyviä kuntia ja Finavia.

Ryhmät sopivat eilen myös ratahankkeiden suunnitteluvaiheen maksuosuuksista. Liikenne- ja viestintäministeriöstä on luvassa aamulla tarkempaa tietoa muun muassa siitä, miten osuudet on tarkoitus jakaa osakkaiden kesken.

Hankeyhtiöiden perustaminen on edellyttänyt valtion linjauksen mukaan sitä, että 49 prosenttia pääomasta tulee kunnilta tai muilta toimijoilta.

Lue myös:

    Uusimmat