Tiistaina 9.9. alkoholia ei saa totuttuun tapaan heti aamuyhdeksältä.
Tiistaiaamuna alkoholiostoksille suuntava joutuu odottelemaan muutamia minuutteja normaalia myöhempään.
Kansainvälisenä FASD-päivänä 9.9. Alkoissa, R-kioskeissa ja S-ryhmän myymälöissä alkoholinmyynti aloitetaan yhdeksän minuuttia aiempaa myöhemmin.
Alkon, R-kioskin, S-ryhmän, Kehitysvammaliiton sekä Ensi- ja turvakotien liiton yhteisessä kampanjassa lisätään tietoisuutta siitä, että FASD (fetal alcohol spectrum disorders) on vamma, jonka estämiseen riittää raskaana olevan täysraittius raskausaikana.
Raskaudenaikainen alkoholinkäyttö on itse asiassa yleisin ehkäistävissä oleva sikiövaurioiden syy, kertoo Käypä hoito.
– Alkoholin aiheuttamien sikiövaurioiden kirjoa kuvaava FASD koskettaa suurta joukkoa lapsia, nuoria ja aikuisia Suomessa. Voidaan arvioida, että joka koululuokalla on yksi lapsi, jolla on FASD, toteaa Kehitysvammaliiton toiminnanjohtaja Susanna Hintsala tiedotteessa.