Alkoholin kotiinkuljetuksessa lähetit joutuisivat kovaan paikkaan – voisiko viranomainen esittää humalaista?

Osaston johtaja Jussi Holmalahti Valvirasta näkee, että kuljetusyrityksen puolelta tapahtuva omavalvonta olisi avainasemassa.

Jos hallituksen kaavailut alkoholijuomien kotiinkuljetuksen sallimisesta toteutuvat, kuljetuksia tekevät lähetit joutuvat kovan paikan eteen. Heidän vastuulleen nimittäin tulisi tarkistaa, onko alkoholin vastaanottaja riittävän ikäinen ja riittävän selvin päin, ja tarvittaessa kieltäytyä luovuttamasta lähetystä.

Alkoholipolitiikasta vastaava sosiaaliturvaministeri Sanni Grahn-Laasonen (kok.) on aiemmin sanonut, että kotiinkuljetuksissakaan alkoholijuomia ei saisi luovuttaa alaikäisille tai selvästi päihtyneille. 

Mutta miten voitaisiin valvoa, että näin tosiaan ei käy? Yksin vieraassa paikassa liikkeellä olevalla lähetillä voi olla korkea kynnys sanoa humaltuneelle asiakkaalle, ettei tämä saakaan kaipaamiaan juomia.

Koeostot eivät ratkaisu päihtymysasioihin

Alkoholiasioiden lupia ja valvontaa käsittelevän Valviran osaston johtaja Jussi Holmalahti kertoo, että koska hallituksen esitys on vasta valmistelussa, valvonnan käytännön ongelmia ja niiden ratkaisuja on vaikea pohtia kovin tarkkaan vielä tässä vaiheessa. 

Hänen mukaansa ikärajojen tarkistamista pystyy valvomaan esimerkiksi sallimalla viranomaisille koeostot, joiden avulla tarkistuksia voi testata. 

Koeostoilla ei kuitenkaan oikein voi valvoa sitä, otetaanko vastaanottajan päihtymystila riittävästi huomioon.

– Pidän ehkä vähän ongelmana, että viranomainen esittäisi humalaista ja katsoisi, miten kuljettaja toimii siinä tilanteessa, hän sanoo.

Ykkösolutta kotiin – mutta ei mistä tahansa 1:03
Katso myös: Toimittaja tilasi ykkösolutta Woltilla, mutta mistä tahansa kaupasta se ei kuitenkaan onnistu.

Holmalahden mielestä valvonnan keinot eivät täysin riitä ratkaisemaan päihtyneille myynnin ongelmaa. Sitä tulee jo nyt esiin kaupan kassoilla ja ravintoloissa ja tulisi varmasti myös tällaisessa kotiintoimituksessa, mutta vielä vaikeammin ratkaistavana. 

Valvontaviranomaisen keinoista tärkein olisi hänen mukaansa kuljetuksia tekevän yrityksen puolelta lähtevä omavalvonta.

– Nimenomaan siitä ajatuksesta meillä (Valvirassa) on lähdetty, että se (alkoholin kotiinkuljettaminen) olisi luvanvaraista toimintaa. Yrityksen pitäisi esittää luvanhakuvaiheessa suunnitelma, miten se varmistaa lainmukaisen toiminnan, ja sen pitäisi myös luvan saadakseen täyttää tietyt luotettavuutta koskevat edellytykset. Ei lähdetä siitä, että vastuu jäisi vain kuljettajalle, vaan että yrityksen tuki olisi siinä takana, hän kertoo.

Muutoksia tipoittain

Jos sääntöjä rikottaisiin, tietoa siitä tulisi valvontaviranomaisille myös muualta kuin oman valvonnan kautta, Holmalahti kertoo. Havaintoja mahdollisista rikkomuksista voi tulla esimerkiksi kansalaisilta tai poliiseilta.

Sen sijaan yksi vaikea keskustelu, jonka alkoholin kotiinkuljetuksen salliminen pakottaisi käymään, koskee Holmalahden mukaan ulkomaisia toimijoita. Miten niiden kanssa toimitaan, jos suomalaiset alkoholia kotiinkuljettavat yritykset olisivat lupa- tai ilmoitusjärjestelmän piirissä?

– Tämä on laaja kokonaisuus, jota ei ihan yksin pystytä yksittäisenä asiana pistämään kasaan. Pelikenttä on suhteellisen avoin.

Holmalahden mukaan Valvirassa olisi toivottu, että alkoholipolitiikkaa olisi muutettu kokonaisuudistuksen kautta eikä nykyisenkaltaisina pieninä siruina. 

Eduskunnassa on nyt käsittelyssä esitys enintään 8-prosenttisten alkoholijuomien tuomisesta ruokakauppoihin, ja hallitusohjelmaan on kirjattu pyrkimyksiä selkeyttää alkoholin etäostamista muista maista, mahdollistaa pienpanimoille ja -tislaamoille sekä viinitiloille niiden tuotteiden myynti valmistuspaikoilta ja mahdollistaa alkoholin verkkokauppa. 

Lisäksi hallitus aikoo toteuttaa selvitykset viinien myynnin vapauttamisesta ja alkoholipolitiikan sääntelyn siirtämisestä sosiaali- ja terveysministeriöstä työ- ja elinkeinoministeriöön.

– Eli tehdään tällaisia pieniä pirstaleita ja niiden kokonaisvaikutusten arviointi jää tietyllä tapaa hämäräksi, eli miten ne kaikki sopivat siihen koko kuvaan. Varsinkin kun ollaan vaikeassa EU-kontekstiin liittyvässä asemassa, kun asia liittyy (Alkon) monopoliin ja säädeltyyn elinkeinoon, Holmalahti sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat