Alexander Stubb kertoi MTV:lle, mitä hän ajatteli herätessään vaalien jälkeisenä aamuna
Presidentinvaalit eilen voittanut Alexander Stubb (kok.) antoi tiedotustilaisuuden jälkeen haastattelun MTV Uutisille. Tulevalta presidentiltä kysyttiin muun muassa, mitä hän aamulla herätessään ensimmäisenä ajatteli.
Stubb kertoo, että mielessä oli kiitollisuus. Myös presidentin tulevat velvollisuudet alkoivat jo hieman tuntua harteilla, kun edessä on aika Suomen 13. presidenttinä.
– Olen aikaisemmin sanonut, että tehtävä on ihmistä suurempi ja siltä se tuntui myös tänä aamuna.
Stubbilla on edessään kolmen viikon koulu presidentin tehtäviin.
Katso videolta, mitä Stubb vastasi kysymykseen siitä, mikä tulevassa tilanteessa tuntuu tällä hetkellä haastavimmalta. Entä miten presidentit Tarja Halonen ja Sauli Niinistö lupasivat tukea Stubbia jatkossa?
Suomi rauhanvälittäjäksi?
Stubb kommentoi tilaisuudessa, että Suomi voisi toimia tietynlaisena rauhanvälittäjänä, jos kansainvälinen yhteisö näin pyytää. Kysyimme, näkeekö hän tämän todennäköisenä.
– Hirveän vaikea sanoa. Tässä on monta ulottuvuutta.
Stubb muistutti, että rauhanvälityksen perusluonne on muuttunut. Aiemmin se meni kansainvälisten järjestöjen, kuten YK:n, kautta. Tällä hetkellä niin sanotut välivaltiot tekevät tätä työtä.
– Se riippuu, tuleeko henkilökohtainen kutsu. Uskon, että Suomen Nato-jäsenyys mahdollistaa rauhanturvaustehtävät hieman laajemmalla skaalalla.
– Siinä on kolikon kaksi puolta. Yksi puoli on rauha ja rauhan välittäminen ja toinen puoli on se, että oma puolustusjärjestelmä ja liittolaisuussuhde on kunnossa.
Katso koko haastattelu yltä.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää