Halvaantunut vietiin putkaan ilman pyörätuoliaan, joutui ulostamaan lattialla kyljellään maaten – oikeusasiamies: Ihmisarvoa loukattiin
Eduskunnan oikeusasiamiehen mukaan ilman pyörätuoliaan putkaan viedyn ihmisarvoa loukattiin.
Eduskunnan oikeusasiamies Petri Jääskeläinen on antanut päätöksen kantelussa, jossa alaraajahalvaantunut henkilö oli kuljetettu ilman pyörätuoliaan poliisivankilaan, jonka tilat olivat liikkumisesteiselle sopimattomat.
Henkilö oli muun muassa joutunut ulostamaan eri puolille putkaa kyljellään maaten.
Putkaan henkilö oli viety poliisiauton takatilan lattialla. Tieosuudella on välillä ollut jopa 100 km/h -nopeusrajoitus. Tästä asiasta oikeusasiamies on ottanut oman aloitteen käsiteltäväksi koskien poliisiautojen kuljetusturvallisuutta.
Oikeusasiamiehen mukaan henkilön kohtelussa säilössäpidon aikana on loukattu hänen ihmisarvoaan sekä Suomen perustuslaissa, Euroopan ihmisoikeussopimuksessa ja YK:n vammaisyleissopimuksessa taattuja oikeuksiaan.
Poliisilaitokselle huomautus
Oikeusasiamies on kiinnittänyt poliisilaitoksen huomiota muun muassa tilojen esteettömyyden puutteisiin ja antanut poliisilaitokselle huomautuksen.
Oikeusasiamies on pyytänyt Poliisihallitusta hankkimaan kustakin poliisivankilasta selvityksen, miten niissä on otettu huomioon vammaiset ja liikkumisesteiset asiakkaat.
Lisäksi oikeusasiamies on pyytänyt Poliisihallitusta antamaan selvityksistä oman lausuntonsa ja harkitsemaan ohjeistuksen antamista näistä asioista.
Oikeusasiamies esittää Poliisihallituksen harkittavaksi, olisiko poliiseille syytä järjestää koulutusta vammaisten henkilöiden oikeuksista ja olisiko niistä syytä antaa yleistä ohjeistusta. Lisäksi oikeusasiamies on esittänyt, että valtio hyvittää kantelijalle häneen kohdistuneet loukkaukset.
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää