Ajokortiton 20-vuotias rysäytti päin toista autoa räplätessään kännykkää – nuori nainen sairaalaan lantio- ja niskavammojen takia

Suomalaiset pitävät ajonaikaista kännykänkäyttöä vakavana rikkomuksena 1:44
Video kesältä 2017: Suomalaiset pitävät ajonaikaista kännykän käyttöä vakavana rikkomuksena.

Yksi ihminen loukkaantui tiistai-iltana Kempeleessä Pohjois-Pohjanmaalla sattuneessa risteyskolarissa, kertoo Oulun poliisi. Poliisi epäilee, että alkoholilla oli osuutta asiaan.

Kolari sattui Eteläsuomentien ja Komeetantien risteyksessä. Toinen osallinen oli kääntymässä Komeetantieltä vasemmalle Kempeleen keskustan suuntaan vihreän valon palaessa. Kempeleen suunnasta tullut auto ajoi kuitenkin punaisia päin ja törmäsi kääntyvään autoon risteysalueella.

Komeetantieltä tullutta autoa ajanut nuori nainen loukkaantui onnettomuudessa. Pelastuslaitos joutui leikkaamaan ajoneuvon rakenteita saadakseen hänet ulos autosta. Nainen kuljetettiin sairaalaan Ouluun. Alustavan tiedon mukaan hän oli saanut niskaan ja lantion seudulle vammoja, jotka eivät kuitenkaan olleet henkeä uhkaavia.

Päin punaisia ajanutta autoa ajoi noin 20-vuotias oululaismies, joka ei loukkaantunut. Hän kertoi selanneensa ajaessaan puhelintaan, minkä takia hän ei ollut huomannut liikennevalon vaihtumista punaiseksi. Miehellä ei ollut voimassa olevaa ajokorttia.

Mies myös puhalsi alkometriin lähelle rattijuopumuksen rajaa olevan lukeman, joka antoi aihetta epäillä rattijuopumusta. Mahdollisen rattijuopumusrikoksen täyttyminen selviää verikokeessa.

Lue myös:

    Uusimmat