Ajokeli Uudellamaalla paranemaan päin – suuremmilta onnettomuuksilta vältytty

Ajokeli Uudellamaalla on paranemaan päin, kerrotaan Liikenneviraston tieliikennekeskuksesta.

Aamun aikana Uudenmaan yli liikkunut sadealue on siirtynyt, minkä takia lumisade ei enää haittaa näkyvyyttä.

Tiet ovat enimmäkseen kuivia, mutta paikoin voi olla jäisiä kohtia.

Tieliikennekeskuksen mukaan liikenne Uudellamaalla on sujunut rauhallisesti ja enimmiltä onnettomuuksilta on vältytty.

Aamuseitsemän aikaan Kehä III:lla sattui onnettomuus, jonka takia liikenne jonoutui hetkellisesti. Helsingin poliisi kertoo Twitterissä, että vuorokauden aikana Helsingissä on sattunut 37 peltikolaria.

Ilmatieteen laitos on varoittanut pakkasista koko maassa. Sen mukaan maan etelä- ja keskiosassa on lähivuorokauden aikana purevaa pakkasta. Maan pohjoisosassa esiintyy puolestaan lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Ilmatieteen laitokselta kerrottiin eilen, että Lapissa yleistyvät tänään yli 30 asteen pakkaset ja maan keskiosissa pakkasta on noin 20-25 astetta. Etelä-Suomessa päästään noin 10-15 asteen miinuslukemiin.

Huomisesta lähtien sää viilenee entisestään. Kylmintä on perjantain vastaisena yönä ja perjantaina aamulla. Lapissa saattaa silloin ylittyä jopa 40 asteen pakkasraja.

Myös Ruotsissa varoituksia 

Myös Ruotsissa on annettu varoituksia huonosta ajokelistä. Uutistoimisto TT:n mukaan viranomaiset kehottavat tienkäyttäjiä varovaisuuteen erityisesti Etelä-Ruotsissa. Tukholmassa on aamulla peruttu kaupungin sisäisiä bussivuoroja sään takia. 

Lue myös:

    Uusimmat