Äiti menetti 6-vuotiaansa syövälle – tyttären jättämä yllätys auttoi toipumisessa

Kun 6-vuotias amerikkalaistyttö, Elena, hävisi taistelun syöpää vastaan, hänen perheensä oli surun murtama. Vain muutama päivä Elenan kuoleman jälkeen äiti löysi ensimmäisen monista tytön perheelleen jättämistä viesteistä.

Aivokasvaimet ovat toiseksi yleisimpiä kasvaimia lapsilla. Kuolleisuus on suuri, mutta hoitotulokset ovat vuosien varrella parantuneet. Suomessa noin kolme neljästä sairastuneesta paranee aivokasvaimesta pysyvästi.

Amerikkalainen Elena sai syöpädiagnoosin vain 5-vuotiaana. Häneltä löydettiin harvinainen aivokasvain, jota ei voinut leikata. Lääkärien antaman ennusteen mukaan tytöllä oli diagnoosin saatuaan maksimissaan muutamia kuukausia elinaikaa, mutta Elena päätti taistella. Urhea pikkutyttö nautti elämästä lopulta yhdeksän kuukautta ennen kuin hänen voimansa ehtyivät.

Elena käytti viimeiset hetkensä jättääkseen jälkeensä koskettavan muiston

Samaan aikaan, kun Elenan perhe yritti tehdä viimeisistä hetkistä tyttärelleen mahdollisimman hyviä, Elenalla itsellään oli oma projekti, josta perhe ei tiennyt mitään. Kolme päivää Elenan kuoleman jälkeen perheelle kuitenkin valkeni, mitä tyttö oli puuhaillut heidän selkänsä takana. 

Yllätys oli suuri, kun Elenan äiti löysi tyttärensä kuoleman jälkeen käsin kirjoitettuja kirjeitä. Muun muassa rakkaudesta kertovia viestejä löytyi lopulta perheen kotoa sadoittain: Elena oli piilottanut niitä lautaskaappeihin astioiden väleihin, sukkalaatikoihin ja valokuva-albumeihin.

Kaksi vuotta Elenan kuoleman jälkeen perhe päätti tallentaa kaikki viestit kirjan kansien väliin. Kirjan avulla muutkin saavat käsityksen siitä, miten uskomattoman ihana tyttö Elena oli. Yksi syy siihen, että perhe pääsi yli Elenan kuolemasta, on ollut se, että tyttö jätti jälkeensä niin lämpimän muiston.

Lähde: FaithTap

***

Lue myös:

    Uusimmat