Äiti jakoi kuvan "parhaasta joulupukista ikinä" – taustalla koskettava syy
Amerikkalaisäidin julkaisu "parhaasta joulupukista ikinä" on muuttunut viraaliksi sosiaalisessa mediassa. Julkaisun kuvissa näkyy, kuinka joulupukki antaa näkökyvyttömän pienen pojan tunnustella kasvojaan ja vaatteitaan.
Teksasilainen Misty Wolf perheineen saapui paikalliseen kauppakeskukseen tapaamaan joulupukkia viime viikolla. Facebookissa Misty kertoo juuri tämän olleen "paras joulupukki ikinä".
Mistyn 6-vuotias poika Matthew on sokea ja autistinen. Tästä äiti varoittikin joulupukkia nopeasti ennen pojan kohtaamista.
Joulupukki sanoi äidille ymmärtävänsä tilanteen täysin ja laskeutui lattialle pojan eteen.
– Hän puhui Matthew'lle pitkän aikaa. Antoi hänen tunnustella häntä kaikkialta. Kertoi hänelle, että hän voisi vetää tämän parrasta, kokeilla hänen hattuaan ja puhui punaisesta puvustaan, Misty kertoo Facebookissa.
– Hän kysyi Matthew'lta, haluaisiko hän tunnustella jotakin ja Matthew sanoi ”sinun silmiäsi, jotka tuikkivat”, joten joulupukki antoi hänen koskea hänen silmiinsä niin pitkään kuin Matthew halusi.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Joulupukki vei pojan vielä tunnustelemaan joulukuvaelman poroa. Poika oli innoissaan, ja äiti niin kiitollinen, että ystävällinen joulupukki oli antanut hänen pojalleen tämän mahdollisuuden.
"Hän ei ole kuin muut lapset"
Äidin mukaan poika ilmaisi luottamusta joulupukkiin tavalla, jota he näkevät tavallisesti vain kotona. Vierailun ajan Matthew ei pyytänyt muuta kuin vettä.
– Hän ei ole kuin muut lapset, jotka haluavat leluja. Hän ei ole kiinnostunut siitä, hän haluaa mieluummin saada kokemuksia ja ottaa selvää, mikä joulupukki on, äiti sanoo.
Ystävällisen joulupukin henkilöllisyydestä ei ole varmuutta, mutta FoxNews-uutissivuston mukaan se olisi ollut mies, jolla on myös aikuinen erityistarpeinen lapsi.
Mistyn Facebook-päivityksellä on kymmeniä tuhansia tykkäyksiä ja jakoja.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää