Äiti hätääntyi nähdessään suuren hämähäkin, mutta taapero lähti vain tulemaan kohti: "Kuin suoraan kauhuelokuvasta"
Englantilaisäidin tahaton reaktio suurikokoiseen hämähäkkiin leviää TikTokissa. Videon todellinen tähti on kuitenkin hämähäkin epähuomiossa jalallaan liiskannut taapero.
Freya Swailesin puolitoistavuotias tytär Zylah ei jakanut äitinsä hämähäkkipelkoa, araknofobiaa, jos on Freyan kuvaamaa viraalia TikTok-videota uskominen.
Tilanne sai alkunsa, kun Freyan kodin olohuoneen lattialle oli jostain ilmestynyt suurikokoinen hämähäkki. Samalla, kun hän oli kuvannut todistusmateriaalia hämähäkistä, oli hän yrittänyt käskyttää taaperoaan kauemmas hämähäkistä.
– Pelkään kuollakseni hämähäkkejä, meikkitaiteilijana työskentelevä Freya kertoi myöhemmin ITV:lle.
Äitinsä hädästä selvästi hämmentynyt taapero yrittää taapertaa äitinsä luokse sen sijaan, että olisi välittänyt lattialla lepäävästä hämähäkistä. Samalla taapero onnistuu vahingossa astumaan hämähäkin päälle. Voit katsoa tilanteen yllä olevalta videolta!
– Se tuntui minusta kuin suoraan jostain kauhuelokuvasta. Hämähäkki säntäsi pakoon ja muutama sen jaloista oli selvästi vääntynyt, Freya kertaa tilannetta.
Videon tilanteesta on TikTokissa nähnyt jo 6,4 miljoonaa käyttäjää ja klippi näytettiin myös ITV:n uutislähetyksessä. Zylah luonnollisesti seurasi itseään televisiosta edelleen enemmän tai vähemmän pihalla siitä, miksi äiti käyttäytyi niin oudosti tilanteessa.
Juttu jatkuu julkaisun jälkeen.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen tästä.
Kyseessä oli varastohämähäkki
Freya on itse hämillään videon saamasta huomiosta.
– Katseluiden, tykkäysten ja kommenttien määrä on ollut jotain ihan hullua, Freya toteaa.
Hän kertoo, ettei hänen kohdalleen ole ennen osunut viraalia TikTok-hittiä.
– En koskaan ajatellut, että video lähtisi leviämään tuolla tavalla.
Pienen Zylahin jalat alta paennut hämähäkki katosi jonnekin talon uumeniin, eikä Freyan ole onnistunut paikantamaan sitä enää mistään nurkasta.
– Sinun olisi pitänyt pyytää häntä nostamaan hämähäkki ja hankkiutumaan siitä eroon puolestasi, kommentoi eräs huvittunut katselija TikTok-videota.
– Älä opeta häntä pysymään niistä erossa, vaan opeta hänelle, kuinka hän pääsee niistä eroon, jotta teillä olisi edes yksi rohkea sielu taloudessanne, kommentoi toinen.
– Uskon, että vanhemmat vaikuttavat lastensa pelkoihin. Muistan, kuinka oma äitini kirkui aina torakoiden takia, kommentoi kolmas.
Zylahin liiskaama hämäkki on todennäköisesti Suomessakin nykyisin varsin mainiosti viihtyvä varastohämähäkki. Kokonsa puolesta se voi olla hätkähdyttävä näky, mutta se ei ole myrkyllinen. Härnättynä tai uhattuna se voi kuitenkin purra.
Uusimmat
-
19:14
Ruotsissa puolustusvoimat ryhtyy tukemaan poliisia jengiväkivallan torjunnassa: "Väkivallan aalto vertaansa vailla"
-
19:14
Härski vitsi Ott Tänakin takapuolesta – kammohypyn hurjat voimat paljastaneen virolaistähden pokerinaama petti
-
19:13
Pelastajat hälytettiin auttamaan nuorukainen puusta – turhaan
-
19:12
Niin kaunista! HIFK:n superlupaus kyykytti veskaria – Liiga-uran avausmaali komeaa katsottavaa
-
19:05
Brittijournalisti esittää dokumentissa humalaista naista baarien edustalla – näin sinnikkään ahdistelun kohteeksi haavoittuvassa tilassa oleva voi joutua
-
19:03
Alusvaatemaisuus, militanttiset takit... – näkyvätkö nämä kuumat muoti-ilmiöt pian Suomen katukuvassa? "En hämmästyisi"
-
19:02
Miten löytää Se Oikea? Deittiasiantuntija Tiina antaa oleellisen vinkin: "Sillä pääsee jo aika pitkälle"
-
18:51
New Yorkiin julistettiin hätätila tulvien muutettua kadut järviksi: "Toimikaa nopeasti suojellaksenne henkeänne"
-
18:50
Nokia Arenassa valtavia ongelmia SM-liigaottelun alkaessa
-
18:26
Manchester United hukkuu loukkaantumisiin
-
18:12
Sanna Marin jakoi seuraajilleen poseerauksia Pariisista: "Niin innostunut Victoria Beckhamin show´sta"
-
18:11
Harry Potter -tähdet surevat edesmennyttä Albus Dumbledoren näyttelijää: "Hän valloitti minut lapsena"
-
17:54
Erikoistutkija: Silakan kalastuskielto Suomen lähivesillä olisi ylireagointia – "Ei olisi mitään järkeä pistää nurin kokonaista elinkeinoa"
-
17:51
Tuskaisia karjahduksia Ott Tänakin autossa – syynä tämä kammohyppy: "En ole varma, onko Martin kunnossa"
-
17:44
Ohi on! Lauri Markkanen poseerasi armeijan päättymisen merkiksi
-
17:30
Mediatiedot: Viranomaiset varoittivat ennalta Rotterdamin ampujasta – "Makasi alastomana lehtikasassa ja nauroi maanisesti"
-
17:30
Kierrätysmuovisia Legoja ei vieläkään saada kauppoihin – syy voi yllättää
-
17:07
Halla-aho sai korkean tason kunniamerkin Ukrainalta
-
17:06
MTV seuraa: Chilen MM-ralli – Esapekka Lappi tyrmää toiveet jatkosta, toinenkin huippukuski rytinällä pihalle
-
17:06
Tuure Boeliuksen esikoisalbumin ei pitänyt olla eroteemainen, mutta elämä päätti toisin: "Sen jälkeen minulla ei tavallaan ollut muuta annettavaa"
-
Lataa lisää