Ainakin sata ihmistä on saanut surmansa tulvissa Intiassa – "Yhdessä paikassa on noin 200 ihmistä saarroksissa"

Intiassa ainakin sata ihmistä on kuollut tulvissa ja sadattuhannet ovat joutuneet jättämään kotinsa, viranomaiset kertoivat lauantaina.

Pahiten tulvat ovat kurittaneet Etelä-Intiassa sijaitsevaa Keralan osavaltiota, jossa sateiden uskotaan pahenevan tulevina päivinä.

Maan hallitus on määrännyt armeijan joukkoja muodostamaan pelastusyksiköitä ja kuljettamaan ruokaa ilmateitse tulvien saartamiin kyliin ympäri Keralan.

– Tulva ja sateet ovat aiheuttaneet mutavyörymiä, emmekä pääse noin 80 paikkaan. Yhdessä paikassa on noin 200 ihmistä saarroksissa. Yritämme viedä heille ruokaa ilmateitse, poliisin tiedottaja Pramod Kumar kertoi.

Keralassa ainakin 48 ihmistä on kuollut tulvien vuoksi torstain jälkeen ja noin 120 000 ihmistä on hätäapuleireillä. Turistien suosima Kochin kansainvälinen lentokenttä on ollut suljettuna perjantaista lähtien.

Naapuriosavaltiossa Karnatakassa ainakin 24 ihmistä on saanut surmansa ja yhdeksän ihmistä on kateissa. Karnatakan noin 600 hätäapuleirillä kerrotaan olevan noin 161 000 ihmistä.

Lännessä sijaitsevat osavaltiot Maharashtra ja Gujarat ovat myös kärsineet tulvien seurauksista. Median mukaan Maharashtrassa on kuollut ainakin 27 ihmistä ja tulva on tukkinut useita pääteitä. Gujaratin myrskyturmissa on kuollut kahdeksan ihmistä.

Sadekausi on tärkeä vesivarastojen täydentämistä ajatellen, mutta sen aikana kuolee vuosittain satoja ihmisiä.

Lue myös:

    Uusimmat