Himalajan jäätikön romahduksen jäljiltä saattaa olla kateissa jopa 200 ihmistä – toistaiseksi seitsemän on ilmoitettu kuolleen

Himalajan jäätikön romahduksen jäljiltä kateissa olevien määrä on kasvanut. Kateissa on viranomaisten mukaan 125–200 ihmistä.

Luonnonkatastrofi tapahtui Uttarakhandin osavaltiossa Chamolin piirikunnassa. Tulvavesi pääsi mediatietojen mukaan valloilleen, kun jäätiköstä irronneet kappaleet vyöryivät päin patoa ja tuhosivat sen.

Tulvavesi peitti alleen kaksi voimalaa ja pyyhkäisi mennessään teitä, siltoja ja asuintaloja. Voimaloiden ja padon tuhoutuminen saivat veden tulvimaan Rishiganga- ja Alaknanda-joissa.

Toistaiseksi on ilmoitettu seitsemän ihmisen kuolleen ja kuuden loukkaantuneen, kertoi Times of India -lehti.

Mittavat pelastus- ja evakuointioperaatiot olivat sunnuntaina käynnissä. Paikalle oli kutsuttu ainakin 600 armeijan sotilasta, poliisivoimia ja katastrofitilanteisiin koulutettuja joukkoja. Pimeän tultua kadonneiden etsinnät piti keskeyttää.

Intian pääministeri Narendra Modi ilmoitti Twitterissä seuraavansa pelastustöitä.

–  Intia tukee Uttarakhandia, ja rukoilemme, että jokainen olisi turvassa, Modi kirjoitti.

Tulvimista pystytty hillitsemään

Uttarakhandiin on julistettu hätätila. Myös naapuriosavaltio Uttar Pradesh on hälytystilassa. Jopa selvästi idemmässä olevan Biharin osavaltion pääministeri ilmoitti, että tilannetta on seurattava herkeämättä, jos tulvavedet päätyvät hallitsemattomasti sivujoesta pääjokeen eli osavaltion läpi virtaavaan Gangesjokeen.

Viranomaiset ovat kuitenkin pystyneet hillitsemään joenpinnan nousua sulkemalla alueen muita toimivia patoja. Keskushallinnon mukaan vaikutukset jäävät vähäisiksi joen alajuoksulla.

–  Vedenpinnan nousu on pysähtynyt. Lähikyliin ei kohdistu uhkaa, keskushallinto sanoi intialaisviestimien mukaan.

Uttarakhandissa Gangesin varrella olevien kaupunkien ihmisiä on kuitenkin varotoimena pyydetty välttämään menemästä lähelle joenrantaa.

Uttarakhandissa on viimeksi vuonna 2013 koettu rankkasateiden aiheuttamia laajamittaisia tulvia ja maanvyöryjä. Tuolloin osavaltion viranomaiset arvioivat noin 5  700 ihmisen saaneen surmansa.

Lue myös:

    Uusimmat