Ainakin 20 kuollut Kalifornian veneturmassa, useita kateissa – miehistö pelastautui, matkustajat jäivät ansaan

Vene palaa Californian rannikolla – ainakin 30 matkustajaa kyydissä 0:22

Kaliforniassa Yhdysvalloissa ainakin 20 ihmistä on kuollut tuhoisassa veneturmassa, kertovat viranomaiset CNN:n mukaan. Useat aluksen matkustajat ovat yhä kateissa ja myös heidän pelätään kuolleen.

Aluksen viisihenkinen miehistö oli hereillä kannen yläpuolella olevassa hytissä, ja he ehtivät pelastautua. Toistaiseksi he ovat ainoat tiedossa olevat eloonjääneet.

Tuli syttyi aluksessa paikallista aikaa maanantaina aamukolmen jälkeen, kun matkustajat nukkuivat kannen alla sijaitsevissa tiloissa.

– Tämä on varmaankin pahin mahdollinen kuviteltavissa oleva tilanne. Oli alus avomerellä keskellä yötä, kuvaili sheriffi Bill Brown tulipalon kulkua CNN:lle.

Vene oli kuljettamassa laitesukeltajia. Pelastuslaitos yritti sammuttaa 23-metristä venettä, mutta rajut liekit tuhosivat aluksen ja estivät eloonjääneiden etsimisen ennen veneen uppoamista lähelle rantaa.

– Saamamme raportin mukaan tuli jätti matkustajat ansaan. Palo oli niin raju, että edes sen sammuttamisen jälkeen emme voineet astua alukseen etsimään selvinneitä, rannikkovartioston edustaja Aaron Bemis totesi CNN:n mukaan.

Viranomaisilla ei ollut heti turman jälkeen käsitystä tulipalon syttymissyystä. Rannikkovartioston kapteeni Monica Rochester kertoi, että alus oli säädösten mukainen.

Lue myös:

    Uusimmat