Ainakin 7 ihmistä kuollut kahdessa joukkoampumisessa Kaliforniassa – edellinen tapaus viikonloppuna

Yhdysvalloissa Kalifornian osavaltiossa ainakin 7 ihmistä on kuollut joukkoampumisissa. Lisäksi yksi ihminen on haavoittunut vakavasti.

Asiasta kertoi aiemmin moni media, ja San Mateon piirikunnan sheriffi Christina Corpus sittemmin vahvisti uhrimäärän lehdistötilaisuudessa. Yksi epäilty, 67-vuotias paikallinen, on otettu kiinni.

Ampumiset tapahtuivat kahdella eri maatilalla San Franciscon kaupungin eteläpuolella Half Moon Bayssä. NBC Bay Area kertoo kaupunginvaltuuston edustajan sanoneen, että uhrit ovat kiinalaisia maataloustyöntekijöitä.

Edellinen joukkoampuminen tapahtui Kaliforniassa alle pari vuorokautta aiemmin. Viikonloppuna ampuja surmasi 11 ihmistä tanssipaikassa lähellä Los Angelesia.

Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom sanoo Twitterissä olleensa sairaalassa tapaamassa edellisen joukkoampumisen uhreja, kun hänet vedettiin sivuun ja hänelle kerrottiin uudesta ampumisesta.

–  Tragediaa tragedian perään, tviitissä lukee.

Valkoisen talon lehdistösihteerin Karine Jean-Pierren mukaan presidentti Joe Biden on saanut tiedon tapahtuneesta ja pyytänyt liittovaltion poliisivoimia tarjomaan paikallisviranomaisille kaiken näiden tarvitseman avun.

Video 22.1.2023: 10 kuoli joukkoampumisessa Yhdysvaltain Kalifornian osavaltiossa viime viikonloppuna. 

Ainakin 10 kuoli joukkoampumisessa Yhdysvaltain Kaliforniassa 0:44

Iowassa kaksi kuoli ampumisessa

Hieman aiemmin kahden ihmisen kerrottiin kuolleen ja yhden haavoittuneen vakavasti ampumisessa Iowan osavaltiossa Des Moinesissa. Poliisin mukaan ampuminen tapahtui riskialttiissa tilanteessa oleville nuorille tarkoitettua ohjelmaa tarjoavassa paikassa.

Poliisi kertoi kuolleiden olleen ohjelman oppilaita ja haavoittuneen kuuluvan henkilökuntaan. Muutamia mahdollisia epäiltyjä on otettu kiinni vihjeiden perusteella.

Lue myös:

    Uusimmat