Video näyttää dramaattisen kiinnioton – Kaliforniassa jo liki 20 kuolonuhria useista joukkoampumisista

Kaliforniassa kahden vuorokauden aikana useita joukkoampumisia 1:32
Katso videolta maatila-ampumisista epäillyn miehen kiinniotto! 

Joukkoampumisia on tapahtunut kahdella maatilalla ja tätä aiemmin tanssipaikassa parin vuorokauden sisällä. Surevat ihmiset muistavat uhreja kukin ja kynttilöin.

Viimeisimmät joukkoampumiset tapahtuivat kahdella eri maatilalla San Franciscon kaupungin eteläpuolella Half Moon Bayssä. Uhreja on ainakin seitsemän, jotka ovat kiinalaisia maataloustyöntekijöitä. Yksi epäilty, 67-vuotias paikallinen mies, on otettu kiinni. 

Katso kiinniotto jutun alussa olevalta videolta.

Edellinen joukkoampuminen tapahtui lähellä Los Angelesia pari vuorokautta aiemmin. Yli 70-vuotiaan miehen epäillään surmannneen 11 ihmistä tanssipaikassa. Mies teki myöhemmin itsemurhan. Monterey Parkissa on järjestetty uhreille muistotilaisuus, johon surevat ihmiset ovat tuoneet kukkia ja kynttilöitä. 

– Emme koskaan osanneet ajatella, että tekijä olisi yksi meistä. Tämä on järkyttävää, emmekä voi hyväksyä tapahtunutta. Elämän on kuitenkin jatkuttava, totesi muistotilaisuuden organisoija Ann Lau Reutersille. 

Joukkoampumiset ovat vaatineet Kaliforniassa parissa vuorokaudessa yhteensä liki 20 kuolonuhria. Kalifornian kuvernööri Gavin Newsom kuvailee tilannetta "tragediaksi tragedian perään".


Lue myös:

    Uusimmat