Ahon Pohjois-Karjalan vaalijuhla sai aikaan kansainvaelluksen

Keskustan presidenttiehdokkaan Esko Ahon vaalijuhla Joensuussa tänään sai kansan liikkeelle.

Aho, Esko


Huvitörmällä pidettyyn tilaisuuteen osallistui peräti noin 3000 ihmistä. Missään aikaisemmassa Ahon vaalijuhlassa ei ole ollut näin suurta yleisömäärää.

Vaalitilaisuuksiensa suurista yleisömääristä huolimatta presidenttiehdokkaiden galluplistan ykkönen ei usko, että vaalit ratkeavat jo ensimmäisellä kierroksella.

-50 prosentin rima on erittäin kova. En suosittele omille kannattajilleni, että tämän pohjalta ryhdyttäisiin mitään toimintastrategiaa rakentamaan, Aho neuvoi.

Vaalijuhlassaan Aho arvioi syitä gallupien kertoman kannatuksensa nousuun 12 prosentista 37 prosenttiin. -Sekä ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa että maan sisäistä eheyttä korostava linjani on saanut vastakaikua, Aho sanoi. Hän on ottanut kantaa alueellisen ja sosiaalisen eriarvoisuuden tasoittamisen puolesta. Vaalitilaisuuksissaan Aho on puhunut uuden ajan presidentistä.

-Ja tähän liittyvä yksi asia on se, että perheessämme on nuoria ja lapsia. Sillä, että minulla on tuntuma lasten ja nuorten maailmaan, on ollut suuri merkitys kansalaismielipiteeseen, Aho arvioi.

Ahon ensimmäinen vaalikiertue alkoi lokakuussa ja päättyi joulukuun alussa. Tämän kierroksen keskusteleviin tilaisuuksiin osallistui noin 30 000 ihmistä. Vaalijuhlakierroksensa Aho käynnisti joulukuun lopussa. Näihin juhliin hän odottaa osallistuvan ainakin 20 000 ihmistä.

Aho antaa hyvän arvosanan tähänastisesta vaalitaistelusta ja median toiminnasta sen yhteydessä.

-Media on ollut pääsääntöisesti hyvin myönteinen kokemus, poikkeuksia on ollut hyvin vähän. Presidentinvaalien toisesta kierroksesta Aho ei vielä halua enemmälti puhua. Julkiselle sanalle hän kuitenkin myönsi sen valmistelun käynnistyneen vuodenvaihteen jälkeen. Hän uskoo myös toisen kierroksen vaalitaistelun sujuvan yhtä tyylikkäästi kuin ensimmäisen tähän saakka.

-Ei ole suurempia merkkejä roskapussikampanjoinnista, Aho sanoi. Hän myös arvelee ehdokkaiden ja heidän kannattajiensa varovan tällaista.

-Uskon sellaisesta olevan hyötyä vain kilpailevalle ehdokkaalle, hän perusteli. Taannoisen Lahden MM-kisojen kohun Aho arvioi vain lisänneen vaalitilaisuuksiensa yleisömäärää.
(STT)

Lue myös:

    Uusimmat