Aattona iskevät kunnon tuulet – puitakin saattaa kaatua etelässä

Jouluaattona tuulet voivat paikoin yltyä niin koviksi, että puitakin kaatuu, sanoo Forecan päivystävä meteorologi Ilkka Alanko. 

– Rannikkoalueilla tuuli voi puuskissa olla niin kovaa, että puita menee nurin. Joka tapauksessa tuulen kyllä kävellessään tuntee, Alanko sanoo.

Aattona pyryttää myös lunta suuressa osassa maata. Tuulen kanssa lunta voi tulla puuskissa, ja ajokeli voi olla paikoin huono.

Etelässä sateet tulevat tosin vetenä.

– Etelässä ja lännessä sade saattaa alkaa räntänä, mutta muuttuu lopulta vedeksi.

Aattoa vietetään melko lauhoissa lämpötiloissa, ainoastaan pohjoisimmassa Suomessa on kunnon pakkasia.

– Etelä- ja Lounais-Suomessa ollaan muutama aste plussalla, keskisessä Suomessa asteita on nollasta plus yhteen. Pohjois-Suomen eteläosassa on heikkoa pakkasta ja Pohjois-Suomen selkeillä alueilla pakkasta on jopa 10-15 astetta.

Myös tapaninpäiväksi on luvassa kovia tuulia, joskin ne ovat Alangon mukaan heikompia kuin aaton tuulet.

Joulunpyhien jälkeen sää kylmenee hetkellisesti.

– Tuulet kääntyvät tilapäisesti pohjoiseen ja hetkeksi pakastuu ja kylmenee etelässäkin. Mutta sitten taas tulee lauha virtaus –  jo ennen vuoden vaihdetta. 

Lue myös:

    Uusimmat