Äärimmäisen vaaralliseksi kuvailtua 18-vuotiasta naista jahdataan Yhdysvalloissa – hullaantunut Columbinen verilöylystä ja uhannut kouluja nyt, kun vuosipäivä lähestyy

Poliisit etsivät uhkauksia kouluille lähettänyttä naista Coloradossa 0:48

Yhdysvaltojen viranomaiset etsivät kuumeisesti uhkauksen useisiin kouluihin tehnyttä naista. Asiasta kertoivat muun muassa CNN ja New York Times. STT:n mukaan vaaralliseksi kuvailtu 18-vuotias nainen on löytynyt kuolleena.

FBI ja muut viranomaiset jahtaavat Denverin alueella "äärimmäisen vaaralliseksi" kuvailtua Sol Paisia

Viranomaisten mukaan Paisin on esittänyt alueen kouluille uskottavan uhkauksen. Peräti 20 koulua Denverin osavaltiossa oli valmiustilassa ja piti ovensa täysin lukittuina tiistaipäivän ajan.

15 henkeä Denverin Coloradossa vaatineesta Columbinen kouluiskusta tulee lauantaina kuluneeksi 20 vuotta.

Mediatietojen mukaan Columbinen iskusta hullaantunut Pais on matkustanut Floridan osavaltiosta Coloradoon ja on eri lähteiden mukaan joko pyrkinyt tai mahdollisesti jopa onnistunut ostamaan itselleen tuliaseen.

FBI: Käynnissä massiivinen jahti

Miami Herald -lehti tavoitti Floridasta Paisin kotiosoitteesta miehen, joka kertoi olevansa Paisin isä. 

– Luulen, että hänellä on ehkä mielenterveysongelma. Hän tulee varmaan olemaan ihan OK, isä kommentoi lehdelle.

Viranomaiset ovat julkaisseet Paisista kaksi kuvaa. FBI:n erikoispoliisi Dean Phillipsin mukaan käynnissä on "massiivinen jahti".

Lue myös:

    Uusimmat