Aamulenkki tyhjällä vatsalla? Näin syömiset kannattaa ajoittaa

Kannattaako ennen treeniä syödä kunnon ateria, vai onko tyhjällä vatsalla liikkuminen parempi vaihtoehto?

Ateriarytmilläsi ei ehkä ole vaikutusta päivän aikana syömiisi kalorimääriin, mutta treenisuorituksen kannalta ruokailun oikea ajoittaminen on erittäin tärkeää. Nälkäisenä treenaaminen voi heikentää suoritusta huomattavasti ja aiheuttaa myös pahoinvointia. Toisaalta myös liian ison aterian syöminen ennen treeniä voi vaikeuttaa suoritusta. Mitä siis pitäisi syödä ja milloin?

Liikut sitten mihin tahansa aikaan päivästä, muista tehdä se noin 2-3 tuntia aterioinnin jälkeen. Tämä on paras aika täyttävälle aterialle. Ennen suoritusta voit kuitenkin tarvittaessa napata jonkun pienen välipalan. Ravitsemusasiantuntijoiden mukaan täydellinen treeniä edeltävä välipala pitää sisällään noin 200 kilokalorin edestä hiilihydraatteja ja proteiineja.

Siitä, kannattaako treenaamaan lähteä aamulla heräämisen jälkeen tyhjällä vatsalla asiantuntijat ovat hieman eri mieltä. Joidenkin eksperttien mukaan aamutreenit tyhjällä vatsalla ovat loistava apu laihdutukseen ja rasvanpolttoon. Toiset painottavat, että tyhjällä vatsalla liikkuminen ei tee hyvää terveydelle, sillä keholla ei ole tarpeeksi tärkeitä ravinteita liikuntasuoritukseen. Tässä tapauksessa varmin tapa onkin kuunnella omaa kehoaan. Joillekin pieni aamupala ennen treeniä voi olla hyödyllinen, kunhan suuremmat puuroannokset ja omeletit jättää suorituksen jälkeen syötäviksi. Jos tavoitteenasi on painonpudotus, voi aamutreenaamisesta tyhjällä vatsalla olla enemmän hyötyä.

Lähde: Fitsugar

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat