Aamulehdelle päätoimittajaa etsinyt rekrytointiyritys HRS Advisors puhui perheen asumisjärjestelyasioista ainakin kolmen päätoimittajakandidaatin kanssa. Perheen muuttohalukkuus oli olennainen osa keskusteluja, joita rekrytointiyritys kävi päätoimittajaehdokkaiden kanssa, kertoo STT.
Suomen Kuvalehti kertoi nykyisen valtioneuvoston viestintäjohtajan Päivi Anttikosken valinnan Aamulehden päätoimittajaksi kariutuneen viime vuonna siihen, ettei Anttikosken perhe olisi muuttanut Tampereelle.
Anttikosken mukaan Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne oli sanonut, että Anttikosken lapsi ei pärjää ilman äitiä.
STT:n tietojen mukaan myös HRS Advisors otti perheen asumisjärjestelyt esille Anttikosken kanssa. Perheasiat nousivat esille silloinkin, kun rekrytointiyrityksen edustaja soitti Helsingin Sanomien uutistuottajana työskentelevälle Tuomas Niskakankaalle ja tiedusteli hänen halukkuuttaan päätoimittajapestiin.
"Laskettiin rekrytoinnissa miinukseksi"
HRS Advisorsin edustaja keskusteli perhetilanteesta ja asumisjärjestelyistä vielä kolmannenkin kandidaatin kanssa.
Tehtävään haastateltu ei enää muista, miten keskustelu aiheesta alkoi, mutta hänen mukaansa ajatus siitä, että perhe jäisi asumaan toiseen kaupunkiin, laskettiin hänelle rekrytoinnissa miinukseksi.
Rekrytoija katsoi sitoutumisen päätoimittajan tehtävään saattavan olla heikkoa, kun perhe ei lähtisi mukaan.
