Sisä-Suomen poliisilaitos on avannut esitutkinnan Aamulehden päätoimittajavalinnasta vuonna 2017, poliisi tiedottaa.
Tapausta tutkitaan epäiltynä työsyrjintänä. Nykyisin valtioneuvoston viestintäjohtajana toimiva Päivi Anttikoski kertoi viime perjantaina Suomen Kuvalehdessä, että häntä ei valittu viime vuoden lopulla Aamulehden päätoimittajaksi, koska hänen miehensä ja kouluikäinen lapsensa eivät olisi muuttaneet Tampereelle.
Anttikosken mukaan mukaan Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne olisi sanonut, että Anttikosken kymmenvuotias lapsi ei pärjää ilman äitiä.
Poliisi päätti aloittaa esitutkinnan itsenäisesti sen jälkeen kun oli kuullut Anttikoskea, tapauksen tutkinnanjohtaja, rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista kertoo.
– Asiaan on tänään perehdytty ja asiasta on keskusteltu talossa, syyttäjän kanssa ja myöskin asianomistajan kanssa, ja saatujen tietojen perusteella syytä epäillä -kynnys on nyt ylittynyt. Rikosilmoitusta ei tehnyt asianomistaja tai sivullinen, vaan poliisi päätti itse alkaa tutkia asiaa, Kinnunen kertoo STT:lle.
Kinnusen mukaan ei ole vielä täysin selvää, ketä tai keitä jutussa on syytä epäillä.
– Valintaprosessissa on ollut mukana useampi henkilö ja tässä täytyy keskustella syyttäjän kanssa, ketä varsinaisesti epäillään. Mutta kyllähän tässä selvää on, että päätöksen tehneen toimitusjohtajan asema ehkä ensimmäisenä tulee mieleen.
Poliisi on tässä vaiheessa ollut yhteydessä vasta Anttikoskeen. Mahdollisia epäiltyjä ei ole vielä kuultu.
