96-vuotias Toini: Kova työ ja laiha ruoka avaimet pitkään ikään

Yksin Oulussa asustava Toini täyttää 97 vuotta marraskuussa. Pirteä rouva hoitaa yksin niin taloutensa kuin juoksevat asiansa, eikä terveysvaivoja juuri ole.
– Niin on kertynyt ikää, mutta ei se paina harteilla, hyvin kulkee mukana. Lonkan särkymisen vuoksi ja ajoittaisen huimauksen takia kuljen rollaattorilla. Sen kanssa menen kuin hirvi tuolla. Kaupassakin kerään rollaattorin koriin tavarat, ja sillä siisti, Toini naurahtaa.

Poika ja miniä vierailevat harvemmiten, eikä Toini apua kaipaakaan. Hän nimittäin uskoo pitkän ikänsä juontavan ahkerasta työnteosta: pienestä pitäen on täytynyt oppia pärjäämään.

Toini syntyi vuonna 1916 maalaistaloon kahdeksanlapsiseen perheeseen. Hän muistaa edelleen elävästi, miten pyyhki pölyjä jo taaperona ja miten isoäidin kuoltua tuvassa rakennettiin ruumisarkkua.

– Häkkisängyssä muistan olleeni aina kipeä, mutta en muista, että koskaan olisi otettu syliin ja hoidettu, piti sairastaa omin nokkinensa. Haavoihin ja paiseisiin laitettiin suutarin pikeä tai pihkaa, eikä lääkärissä käyty, Toini kertoilee.

Myöhemminkään sairaslomia ei ole työstä tai opinnoista pidetty, Toini kehaisee. Kouluja ei hänen perheessään tuolloin tosin juuri käytykään. Oppivelvollisuuslaki astui voimaan vasta 1921, joten esimerkiksi hänen vanhin veljensä ehti käydä kansakoulua vain vuoden ennen kuin peltotyöt kutsuivat.

Avioiduttuaan Toini muutti kotoa. Puoliso kuitenkin kaatui jo jatkosodassa, eikä Toini ole avioitunut uudelleen. Sodan aikana maita saatettiin määrätä luovutettavaksi valtiolle, mikä sai vanhemmat luovuttamaan tiluksiaan perillisilleen. Toinikin sai oman maatilkun ja kaksi lehmää. Viimeiset 40 vuotta hän on tosin jo asunut Oulun kaupungissa.

Pitkä ikä myös sukuvika

Sisarusparvesta on Toinin lisäksi elossa vielä 94-vuotias veli ja 91-vuotias sisko. Toini muistelee isänsäkin eläneen kahdeksankymppiseksi ja äitinsä 95-vuotiaaksi, vaikka tämä kävi Toinin mukaan vain kerran silmälääkärissä. Samoin muutkin sisarukset ovat yltäneet huomattavan korkeaan ikään kärsimättä juurikaan sairauksista. Mikä muu kuin sukuvika voisi selittää pitkäikäisyyttä?

– Ei voi nykyaikana antaa vinkkejä nuoremmille, Toini tokaisee toimittajan tiedustellessa elämänohjeita nuoremmille polville. Jotain kuitenkin tulee mieleen: raittiina tulisi pysyä ja herkkuja vältellä.
– Minulla on sellainen mieli, ettei koskaan saa syödä liian täyteen, vaan aina pikkuisen vaille. Monesti nykyään syödään niin täyteen, ettei edes naapurissa kyläillessä kahvikuppi maistu. Koko meidän perheemme on ollut vähäruokainen, ei olla suursyömäreitä.

Toinia eivät houkuttele myöskään makeat herkut. Hän kertoo suosivansa edelleen lapsuudestaan tuttua yksinkertaista ja vaatimatonta ruokavaliota.
– Lapsena en koskaan saanut makeaa, ei ollut edes hedelmiä. Ja ei niitä ostettu sittenkään kun niitä sai. Syötiin voileipiä ja maitoa, mutta leivän päälle ei laitettu lihaa, Toini napauttaa. Mitään ei ostettu kaupasta.

– Maalaistalossa saatiin kotipellosta ruisleipää, ja ohraa sen sekaan. Lisäksi oli naurista ja perunaa, jota syötiin leivän kanssa. Lihaa saatiin kotoa karjasta. Leipomisen jälkeen laitettiin lihat paistumaan yöksi uuniin. Palan painikkeeksi pantiin sahtia.

Pyhänä herkuteltiin riisipuurolla, jonka kruunasi puolukkasoppa. Marjoja oli aina syötäväksi, ja suuria puolukkasaaliita haettiin jopa hevosella metsästä.
– Puolukat perattiin tuulessa: saalis kaadettiin korkealta lakanan päälle, niin että roskat lensivät pois, Toini vinkkaa.