9 yliarvostettua paikkaa harrastaa seksiä

Monia paikkoja hehkutetaan erityisen eroottisina, mutta onko esimerkiksi kymppikerhoon pääsy todella kaiken vaivan arvoinen?

Seksielämän ei kannata antaa haalistua hailakaksi versioksi siitä, mitä se oli suhteen alkuaikoina. On tärkeää piristää petipuuhia ripauksella jännitystä ja uutuudenviehätystä. Voitte kokeilla vaikkapa erilaisia seksivälineitä, uusia asentoja tai puhua toisillenne tuhmia.

Usein suositellaan myös seksin harrastamista vaikkapa kiinnijäämisen pelkoa aiheuttavissa paikoissa, kuten puistossa tai lentokoneessa. Sänky kun voi tuntua pidemmän päälle puuduttavalta. 

Monien seksifantasioihin liittyykin rakastelua esimerkiksi julkisilla paikoilla, mutta onko se vaivan arvoista käytännön tasolla? Bustle.com-sivusto listasi 9 paikkaa, joissa seksin harrastaminen ei ole todellisuudessa niin kiihottavaa kuin ajatuksissasi.

1. Lentokoneessa

Kymppikerhoon pääsyä romantisoidaan usein ja moni haluaa päästä sen kokemaan kerran elämässään. Jos asiaa ajatellaan käytännön kannalta, niin ainoa mahdollinen paikka tuhmuuksille on lentokoneen vessa. Ja siellä haisee. Virtsaa on ympäri lattioita ja kaikki pinnat siellä ovat tahmeita. Luultavasti suututatte myös matkustamon henkilökunnan.

2. Poreammeessa

Ajatus poreammeessa kuhertelusta on seksikäs. Olosuhteet ovat höyryävän kuumat ihan kirjaimellisestikin. Hommiin ryhtyessänne saatatte kuitenkin huomata, että kuumassa vedessä touhuilu muuttuu hyvin äkkiä hikiseksi. Huimaaminenkaan ei ole poissuljettu reaktio. Tietyt ehkäisyvälineet eivät toimi moitteetta poreammeessa, kondomit esimerkiksi saattavat lipua pois tai revetä. Kivutkaa vain ylös kuivalle maalle ennen kuin meininki muuttuu liian himokkaaksi.

3. Kämppäkaverin tai vanhempien sängyssä

Toisten sängyssä touhuamisessa on jotain tuhmaa. Kiinnijäämisen riski on suuri ja uusi sänky voi kiihottaa. Mutta kun katselet ympärillesi ja huomaat äitisi hymyilevän kehystetystä valokuvasta ja itse asiassa koko huoneen tuoksuvan äitisi hajuvedeltä, petipuuhista menee hyvin äkkiä maku.

4. Rannalla

Mikä olisi romanttisempaa kuin rannalla rakastelu? Aika moni asia itse asiassa. Hiekan joutuminen koloihin, joihin se ei todellakaan kuulu, ei ainakaan helpota orgasmin saavuttamista. Rantapuuhat kuuluvat monien seksiuniin, mutta sinne ne kannattaa jättääkin.

5. Elokuvateatterissa

Vaikka onnistuisittekin pääsemään näytökseen, jossa olette käytännössä ainoat katsojat – tai takariviin – useimmissa elokuvateatterissa on käsinojat, joita ei saa nostettua pois tieltä. Ainahan nainen voi kiivetä miehen syliin, mutta tilanpuute aiheuttaa taatusti ongelmia. Tahmaiselle lattialle kenenkään ei kannata yrittää. Ja lisäksi se on takuuvarmasti kiellettyä! Ja jos näytöksessä on yksikin ihminen teidän lisäksenne, pilaatte heidän leffakokemuksensa. Keneltäkään ei jää huomaamatta, että touhuatte tuhmia.

6. Vesiputouksen alla

Lomamatkalla upean vesiputouksen alla rakastelu kuulostaa unelmalta, mutta se ei ole kovin realistinen ajatus. Pelkästään alas virtaavan veden paine voi tönäistä sinut kumoon ja kohti kiviä. Liian vaarallista. Tämä fantasia kannattaa jättää vain oman pään sisään.

7. Lumessa

Vaikka kuinka yrittäisit pitää seksielämäsi jännittävänä keskellä kylmintä talvea, peuhaaminen lumessa ei ole ratkaisu ongelmiisi. Ei ole mitään järkeä palelluttaa takapuoltaan – tai mitään ruuminosaa –, kun voit hoitaa hommat myös takkatulen ääressä.

8. Puistossa

Jos tämä tapahtuu kirkkaassa päivänvalossa, joku tuntematon ihminen voi todistaa puuhanne ja saada elinikäiset henkiset arvet näystä. Pahimmassa tapauksessa silminnäkijöitä on useita. Ja nykyään kaikki taltioidaan videolle kännykkäkameralle, joten tätä ei todellakaan voi suositella – ellet sitten halua päätyä nettiin.

9. Autossa kesken ajon

Seksi autossa on oikeasti seksikästä useimmissa tapauksissa. Mutta jos toinen teistä ajaa autoa, tilanne on täysin eri. Niin kuumalta kuin se voi ajatuksen tasolla tuntuakin, olette hengenvaaraksi niin itsellenne kuin muillekin. Odottakaa, että pääsette ajamaan parkkiin ennen kuin alatte puuhiin.

Video: Myöskään nämä miehet eivät onnistuneet seksikkyyden tavoittelussaan niin hyvin kuin luulivat.

Lähde: Bustle

Lue myös:

    Uusimmat