Kun 8-vuotias Dorothy kävelytti koiraa yksin, huolestunut naapuri tarttui toimeen – ja soitti poliisit.
Yllä olevasta videosta repesi nettiraivo: Äiti joi olutta pidellessään vauvaa – oikein vai väärin?
Amerikkalaisäiti joutui lastensuojeluilmoituksen kohteeksi, koska antoi tyttärensä kävelyttää perheen koiraa yksin. Corey Widen joutui erikoisen tapahtumasarjan keskiöön, kun hänen 8-vuotias tyttärensä Dorothy kävelytti koiraa yksinään perheen asuinalueella.
"Kuulin sireenin huutavan"
Tytön yksin kävelyllä nähnyt naapuri päätti soittaa poliisit. Naapuri kuvaili lasta "viisivuotiaaksi".
– Minua vain pelotti kovasti. Näin poliisit siinä, poliisiauton ja kuulin sireenin huutavan, tyttö itse kuvaa tilannetta.
Saadessaan koiran tyttö oli luvannut perheelleen, että voisi kävelyttää sitä.
Perheen tarina päätyi televisioon asti. Jos video ei näy, katso se täällä.
Naapuri oli soittanut myös lastensuojeluun
Widen kertoo, että halusi antaa tyttärelleen ensimmäisen oppitunnin itsenäisyydestä antamalla tämän viedä koiraa ulos yksin. Äiti näki tytön ikkunastaan melkein koko lenkin ajan.
Poliisikin havaitsi pian, ettei tilanne ollut vaarallinen.
Naapuri oli kuitenkin soittanut myös lastensuojeluun ja tehnyt Widenistä ilmoituksen. Hän joutui kaksi viikkoa kestäneen tutkinnan kohteeksi. Perheen toiminnasta ei löydetty mitään väärää.

