8-vuotias poika vei äitinsä Volkswagen Golfin ja kaahasi 180 km/h – jo toinen kerta viikon sisään

8-vuotiaan saksalaispojan yöllinen hurjastelu Dortmundin liepeillä nousi otsikoihin viime viikolla. Nyt poika on uusinut temppunsa, mutta tällä kertaa ikävämmin seurauksin.

Viime viikolla äitinsä Volkswagen Golfin ilman lupaa vienyt poika oli tullut järkiinsä autobahnilla ja pysähtynyt levähdyspaikalle, kytkenyt hätävilkut ja vienyt vielä varoituskolmionkin auton taakse. CNN:n mukaan poika oli ajanut enimmillään 140 kilometrin tuntinopeudella.

Äiti löysi poikansa vajaan 10 kilometrin päästä kotoa, ja myös poliisit saapuivat paikalle. Nämä nuhtelivat poikaa, joka kertoi vain halunneensa ajella. Pojan kerrotaan harrastavan kartingia, ja hän on ajanut oikeallakin henkilöautolla suljetulla alueella.

Nuhtelut eivät kuitenkaan ilmeisesti riittäneet, sillä poika uusi temppunsa pari päivää sitten. Tällä kertaa luvaton ajelu johti huomattavasti kovempiin nopeuksiin eikä päättynyt yhtä mallikkaasti kuin edellisellä kerralla.

Poika vei jälleen äitinsä automaattivaihteisen Golfin, mutta nyt hän kaahasi autolla jopa 180 kilometrin tuntinopeutta eikä välittänyt esimerkiksi punaisista valoista. Poliisi löysi auton moottoritien varressa olleelta parkkipaikalta peräkärryn kanssa kolaroineena. Poika ei loukkaantunut rytäkässä, mutta Golf vaurioitui pahasti.

10-vuotias poika osti taskurahoillaan Volvon 5:42
VIDEO: 10-vuotias ruotsalaispoika osti taskurahoillaan Volvon.

Enää poika ei selvinnyt pelkillä nuhteluilla, vaan nyt hänet on määrätty psykologin juttusille keskustelemaan hengenvaarallisista taipumuksistaan.

Lähteet: CNN, The Drive, DW

Lue myös:

    Uusimmat