Läheisen yllättävään kuolemaan ei voi valmistautua. Pahimman surun väistyttyä raskaasta menetyksestä voi kuitenkin myös oppia.
Vanhempien ennenaikainen kuolema muuttaa heidän lapsensa maailmaa. Jos kyse on aikuisen lapsen menettämästä vanhemmasta, voi jälkeläisestä tuntua kuin olisi menettänyt hyvän ystävän.
Lisa Schmidt menetti molemmat vanhempansa kahden vuoden aikana. Hänen äitinsä kuoli hyvin yllättäen ja isänsä pian syöpädiagnoosin saatuaan. Vanhemmat olivat Lisalle hyvin läheisiä perheenjäseniä, oppaita elämän kiemuraisilla poluilla. Vanhempien viisauden viimein upottua ymmärrykseen tuki ja turva olikin poissa, ikuisesti.
Surun tunteet voimistuvat ja vaimenevat, mutta menetys ei ikinä unohdu. Lisa kertoo, että puoli vuotta äitinsä kuoleman jälkeenkin, ajatus tämän poismenosta sai hänet voimaan fyysisesti pahoin ja oksentamaan.
Nyt, kahdeksan ja kymmenen vuotta vanhempiensa kuolemien jälkeen, Lisa kertoo, mitkä asiat menetys muutti.
1. Perhesuhteet vaikeutuivat
Lisa kertoo vanhempiensa valinneen hänet pitämään perheen koossa. Vaikka välillä taakka tuntuu valtavalta ja jäljelle jääneet perhesiteet saattavat rakoilla pahastikin, Lisa kertoo kunnioittavansa vanhempiensa tahtoa. Hän haluaa myös kiittää heitä, sillä vastuu on muovannut hänestä vahvemman ihmisen.
2. Lapsilla ei ole isovanhempia
Sen lisäksi, että Lisa menetti vanhempansa, hänen lapsensa menetti mahdollisuuden tutustua isovanhempiinsa. Lisasta tuntuu ryöstetyltä niin itsensä kuin poikansa puolesta. Tämä olisi palvonut isovanhempiaan ja isovanhemmat lapsenlastaan.
3. Joskus tuntuu paremmalta, ettei vanhempia edes muistaisi
Lisa paljastaa joskus toivovansa, että hänen äitinsä ja isänsä olisivat kuolleet hänen ollessaan hyvin nuori. Vaikka Lisa ei vaihtaisi vanhempiensa kanssa viettämäänsä aikaa mihinkään, välillä iskee tunne, että ilman rakkaita muistoja ei olisi niin raastava elää.