8 asiaa, jotka muuttuvat omien vanhempien kuoltua

Vanhempien ennenaikainen kuolema muuttaa heidän lapsensa maailmaa.  Jos kyse on aikuisen lapsen menettämästä vanhemmasta, voi jälkeläisestä tuntua kuin olisi menettänyt hyvän ystävän.

Lisa Schmidt menetti molemmat vanhempansa kahden vuoden aikana. Hänen äitinsä kuoli hyvin yllättäen ja isänsä pian syöpädiagnoosin saatuaan. Vanhemmat olivat Lisalle hyvin läheisiä perheenjäseniä, oppaita elämän kiemuraisilla poluilla. Vanhempien viisauden viimein upottua ymmärrykseen tuki ja turva olikin poissa, ikuisesti.

Surun tunteet voimistuvat ja vaimenevat, mutta menetys ei ikinä unohdu. Lisa kertoo, että puoli vuotta äitinsä kuoleman jälkeenkin, ajatus tämän poismenosta sai hänet voimaan fyysisesti pahoin ja oksentamaan.

Nyt, kahdeksan ja kymmenen vuotta vanhempiensa kuolemien jälkeen, Lisa kertoo, mitkä asiat menetys muutti.

1. Perhesuhteet vaikeutuivat

Lisa kertoo vanhempiensa valinneen hänet pitämään perheen koossa. Vaikka välillä taakka tuntuu valtavalta ja jäljelle jääneet perhesiteet saattavat rakoilla pahastikin, Lisa kertoo kunnioittavansa vanhempiensa tahtoa. Hän haluaa myös kiittää heitä, sillä vastuu on muovannut hänestä vahvemman ihmisen.

2. Lapsilla ei ole isovanhempia

Sen lisäksi, että Lisa menetti vanhempansa, hänen lapsensa menetti mahdollisuuden tutustua isovanhempiinsa. Lisasta tuntuu ryöstetyltä niin itsensä kuin poikansa puolesta. Tämä olisi palvonut isovanhempiaan ja isovanhemmat lapsenlastaan.

3. Joskus tuntuu paremmalta, ettei vanhempia edes muistaisi

Lisa paljastaa joskus toivovansa, että hänen äitinsä ja isänsä olisivat kuolleet hänen ollessaan hyvin nuori. Vaikka Lisa ei vaihtaisi vanhempiensa kanssa viettämäänsä aikaa mihinkään, välillä iskee tunne, että ilman rakkaita muistoja ei olisi niin raastava elää.

4. Valitus vanhemmista raivostuttaa

Äitinsä ja isänsä olemassaolosta pitäisi olla kiitollinen, ja heitä tulisi arvostaa. Traagisesti vanhempansa menettäneen edessä omistaan valittaminen on töykeää ja ajattelematonta. Lisa vaihtaisi paikkoja vanhemmistaan valittajan kanssa silmänräpäyksessä, jos se vain olisi mahdollista.

5. Vain vertainen voi ymmärtää

”Kuolleiden vanhempien klubiin” liittyneet ymmärtävät toistensa surua parhaiten. Vertaiselle menetyksen aiheuttamia vaikeita tunteita ei tarvitse selittää, hän vain yksinkertaisesti ymmärtää ne. ”Klubi” on Lisan mukaan rinnastettavissa leskeyteen: se on yhteisö, johon ei ikinä haluaisi liittyä, mutta valitettavasti epätoivottua jäsenyyttä ei voi perua. Sen kanssa on vain opittava elämään.

6. Kateus iskee ajoittain

Lisa kertoo olevansa välillä kateellinen ystävilleen ja jopa ventovieraille, jotka viettävät aikaansa vanhempiensa kanssa. Hän itse ei voi lounastaa isänsä seurassa, eikä hänen äitinsä voi auttaa häntä järjestämään juhlia. Suuret elämäntapahtumat eivät tunnu samoilta, kun niitä ei voi jakaa kaikista rakkaimpiensa kanssa.

7. Elämä jatkuu, mutta historia ei muutu

Vuosiakin myöhemmin vanhempien ennenaikainen kuolema särkee sydäntä. Lisa kertoo, että vielä kymmenisen vuotta vanhempien kuolemien jälkeen hän saattaa jännittävän asian tapahtuessa kurkottaa puhelimeensa vanhemmilleen soittaakseen. Kunnes kylmä tosiasia iskee vasten kasvoja: hän ei voi jakaa enää elämäänsä heidän kanssaan.

8. Menetys muuttaa ihmistä

Äidin ja isän kuolema on muuttanut sekä Lisaa että tämän maailmankuvaa. Kaikki vaikutukset eivät kuitenkaan ole olleet kielteisiä. Sen lisäksi, että Lisa kokee kasvaneensa vahvemmaksi ihmiseksi, hän kertoo muuttuneensa paremmaksi vanhemmaksi pojalleen.

– Olen alati tietoinen siitä, mitä muistot merkitsevät pojalleni, ja kuinka suuri vaikutus minulla on hänen elämäänsä niin kauan kuin olen tässä maailmassa. Hän ansaitsee tietää, miten paljon häntä rakastetaan. Pojalleni opettamani asiat ovat minun testamenttini.

Lähde: Huffington Post

***