78 vuotta vanha lämpöennätys vaakalaudalla sunnuntaina – maaliskuun säämuutokset myllertävät käyntiin ensi viikolla

Helmikuun viime hetket vietetään sääennusteen mukaan lauhassa ja aurinkoisessa säässä koko maassa. Helmikuun lämpöennätyskin saattaa Forecan päivystävän meteorologin mukaan olla uhattuna.

Forecan meteorologin Jenna Salmisen mukaan helmikuun viimeinen sunnuntai vietetään koko lailla lauhassa säässä. Salmisen mukaan sunnuntaina ainakin läntisessä osassa Suomea lämpöasteet nousevat reippaasti plussan puolelle.

Helmikuun lämpöennätys on vuodelta 1943 ja se mitattiin Helsingin Ilmalassa. Tuolloin helmikuun 28. mitattiin 11,8 lämpöastetta. Päivystävä meteorologi ei suoraltaan kiellä uuden lämpöennätyksen syntymistä.

– Se on siinä ja siinä. Ainakin paikoin lännessä sunnuntaina lämpöä on siinä 5–10 astetta ainakin. Tuolla Ruotsin puolella on sen verran lämpimämpää ilmaa, joka on päässyt jo hieman Ahvenanmaalle kiirimään. En mene ainakaan suoraan vielä pistämään vastaan, etteikö lämpimämpää olisi tulossa, Salminen arvioi.

Vielä lauantaina sadealue liikkuu Salmisen mukaan länsirannikolta yön aikana itään ja pois Suomen yltä.

– Sunnuntaina on laajalti poutaista. Tuolla Lapissa saattaa jokunen lumisade ja osin myös vesisade olla liikenteessä. Mutta mitä etelämmäksi katsotaan, niin on ihan poutainen ja monin paikoin aurinkoinenkin päivä luvassa.

”Alkuviikolla tuuli pääsee föönaamaan”

Maaliskuun muutokset myllertävät heti kuukauden ensimmäisellä viikolla. Alku on tosin aurinkoinen.

– Tuuli föönaa heti maanantaista, eli luoteistuuli voimistuu ja käy Norjan puolelta ja Skandien yli. Siinä kosteus, jota on Atlantilta saapumassa, jää tuonne vuoristoon. Siinä aika hyvin tarjotaan aurinkoista selkeän sään aluetta etenkin maan pohjois- ja keskivaiheille. Etelässä voi olla yläpilveä vähän paksumpanakin siellä täällä.

Viikon keskipaikkeilla niskaan saadaankin sitten taas kylmempää ilmaa. Silloin Suomen lähistöllä liikkuu matalapaineen alue.

– Lauhat päivät jäävät alkuviikon asiaksi ja viikon keskivaiheilla on matalapainetta liikkeellä Suomen lähistöllä ja se voi reitistä riippuen tuoda Suomeen kylmempiä virtauksia ja päiväpakkasia on odotettavissa ihan etelää myöten, Salminen ennakoi.

Yöpakkasia jo tiistaista alkaen

Loppuviikkoa ei voi vielä meteorologin mukaan tarkasti ennustaa, mutta kylmempää säätä on mahdollisesti luvassa koko maahan. Yöpakkasia on luvassa jo tiistaista alkaen.

– Tällä hetkellä vaikuttaisi, että on luvassa muutamia päiviä kylmempää säätä. Pakkasta mahdollisesti kymmenisen astetta ihan eteläänkin asti. Yöt ovat joka tapauksessa kylmempiä loppuviikosta, siinä kymmenen pakkasasteen tuntumassa vähintään ja pohjoisessa kireämpääkin pakkasta, Salminen arvioi.

Viikon keskivaiheilla sää on Salmisen mukaan epävakaistumassa, pilvisyys lisääntyy ja sateita on liikkeellä. Kun lämpötila tippuu, niin lumisateitakin on jälleen luvassa.

Lue myös:

    Uusimmat