Myrskyn jälkeen on syyslomasää: "Räntää, lunta ja vettä"

Syyslomaviikolla voidaan saada lunta Lappiin – sää kylmenee 6:07
Katso tästä tulevan viikon sää!

Viikonloppuna etenkin etelässä nähtiin myrskyisää sadesäätä. Ukkoset saapuivat lounaasta ja kulkivat eteläisen maanosan ylitse. Kuluvalle viikolle meteorologi ennustaa kylmenevää säätä ja sadetta.

Myrskyn jälkeiset sadekuurot liikkuvat nyt hiljalleen itää kohti. Eilisen ja tämän päivän aikana sadetta on kertynyt tutkakuvien perusteella yli 30 millimetriä. 

Meteorologi Jenna Salmisen mukaan maanantaina alkupäivän jälkeen on luvassa uusia sateita etelän suunnalta.

Etelässä alkuviikosta on luvassa yli kymmenen asteen lämpötiloja. Pohjoisessa on taas hieman viileämpää, kun lämpötila pysyy noin kahden ja kahdeksan asteen välillä.

Syyslomaviikolla lämpötilat jäävät nollan ja kymmenen asteen välimaastoon

– Pohjoisen ja lännen väliltä käy tuuli käy viikon mittaan ja se tuo meille viileämpää ilmaa. Tiistaina lähetään sitten selvästi laskettelemaan alaspäin lämpötiloissa, Salminen kertoo.

Viileintä on aivan pohjoisessa osassa maata, jossa voi esiintyä myös loskaista säätä.

– Siellä on räntää, lunta ja vettä liikkeellä.

Keskiviikkona lämpötila laskee myös etelässä, ja keskiviikon vastaisena yönä voidaan käydä jopa pakkasen puolella.

– Jos sadetta pääsee syntymään paikallisesti, niin siinä on rännänkin mahdollisuutta ilmassa etenkin maan keskivaiheilla, Salminen kertoo.

Luntakin voi tulla viikon keskivaiheilla maan pohjoisimmassa osassa. Torstaina lunta painottuu pohjoiseen, mutta etelässä on jo hieman poutaisempaa ja vaihtelevaa pilvisyyttä.

– Kyllä se aurinko vilahtelee etenkin viikon puolivälin vaiheilla, pilvisyydessä on jonkin verran vaihtelua päivän mittaan.

Torstaina on syytä varoa liikenteessä

Torstai-aamuna on mahdollista, että etelässä herätään kuuraiseen aamuun.

– Muistutuksena, että ei sitten lähetä liukastelemaan aamuliikenteessä! Salminen huomauttaa.

Tulevan viikonlopun säätä ei voi meteorologin mukaan vielä ihan yksiselitteisesti ennustaa, mutta pohjoisen kylmä ilma pyrkii valumaan Suomen ylle ja laskemaan lämpötilaa.

– Samaan aikaan Euroopasta pyrkii ylle aavistuksen lämpimämpää ilmaa ja tässä on pieni kädenvääntö menossa, kumpi sitten voittaa Suomen kohdalla, Salminen kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat