Nyt jysähti: Tällöin Pekka Poudan "selibaattihelle" päättyy!

5:48imgKatso videolta loppuviikon säälähetys.
Julkaistu 30.07.2025 11:21
Toimittajan kuva
Jere Silfsten

jere.silfsten@mtv.fi

Viikkoja jatkunut helleputki päättyy tähän viikkoon.

MTV Uutisten meteorologi Pekka Pouta lanseerasi yli 30 asteen helteelle termin selibaattihelle.

– On kuullut ihmisten valituksia, niin olisiko selibaattihelle: "Ei pysty, ei kykene, ei jaksa", sanoo Pouta.

Poudalla oli toinenkin nimitys mielessä.

– Sitten voisi olla tappohelle, sillä helteet aiheuttavat sääilmiöistä eniten ylimääräisiä kuolemia Suomessa.

Yli 30 asteen hellepäiväputkiennätys venyi tiistaina jo 18 päivän mittaiseksi, ja putki se vain jatkaa kasvamistaan seuraavina päivinä.

Edellinen ennätys on vuodelta 1972, jolloin yli 30 asteeseen hellepäiviä oli yhtäjaksoisesti kolmenatoista päivänä.

Lue myös: Helleputki näkyy ennätyksenä päivystyksissä – ylilääkäri: "Nyt alkaa olla jo kipurajoilla"

Selibaattihelteille on kuitenkin loppu näkyvissä, mutta ennen sitä Poudan mukaan tukalin päivä koetaan torstaina.

Torstaina lähes koko maassa yli 30 astetta, Pohjois-Lappia lukuun ottamatta.

Perjantaina Ruotsista saapuu kylmempää ilmaa, joka pyyhkäisee viikonlopun aikana Suomen yli.

Tämä tarkoittaa sitä, että sunnuntaina Suomessa ei olisi missään enää yli 30 astetta.

– 22 päivää olisi tämän helleputken pituus.

Miltä näyttää loppuviikon sää? Katso ylhäällä olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Helle