Mainos

64-vuotias pilotti pidätettiin liittyen Emiliano Salan lento-onnettomuuteen – epäillään kuolemantuottamuksesta

6:07
Videolla Tulosruudun tuoreimmat urheilu-uutiset.

Emiliano Sala menehtyi lento-onnettomuudessa alkuvuonna. Poliisi pidätti 64-vuotiaan miehen liittyen tapaukseen. Häntä epäillään kuolemantuottamuksesta, asiasta uutisoi Standard.

Mies pidätettiin eilen ja päästettiin vapaaksi tutkinnan ajaksi. Lähteiden mukaan kyseessä oleva mies on David Henderson, joka järjesti pilotin kuljettamaan Salan Ranskasta Englantiin, jonne Sala oli siirtynyt Nantesista. Salan oli tarkoitus jatkaa jalkapallouraansa Cardiff Cityn paidassa.

Kone syöksyi Englannin kanaaliin 21. tammikuuta ja Salan ruumis tuotiin maihin 7. helmikuuta. Lentokonetta lentänyt pilotti on edelleen kateissa. Pidätetty Henderson on yksityispilotti, joka on tehnyt toistuvasti töitä Willie McKaylle. McKay on agentti, joka oli mukana Salan siirrossa Nantesista Cardiffiin.

– Olemme suorittaneet laajan tutkinnan koskien herra Salan kuolemaa koskettaneita olosuhteita. Osana tutkimuksia meidän on täytynyt ottaa harkintaan, onko tapauksessa rikollista toimintaa. Tutkimuksien perusteella olemme pidättäneet 64-vuotiaan miehen epäiltynä kuolmentuottamuksesta. Hän on avustanut tutkimuksiamme ja hänet on päästetty vapaaksi tutkinnan ajaksi, kertoo Simon Huxter Dorsetin poliisista.

Sala oli menehtyessään 28-vuotias.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja