6-vuotias halusi piristää koronakriisin keskellä – perusti vitsikioskin
6-vuotias Callaghan huvittaa naapurustoaan vitsikioskinsa avulla.
Callaghan McLaughlin on vasta 6-vuotias, mutta ymmärtää, että koronavirus on painanut monen mielen matalaksi. Niinpä Callaghan päätti piristää naapurustoaan turvallisen etäisyyden päästä, kertoo CBC.
Kanadalainen Callaghan perusti kotitalonsa eteen vitsikioskin, jossa kertoo vitsejä.
– Maailmassa on paljon stressiä, ja haluan saada ihmiset hymyilemään, nuori mies kommentoi haastattelussa.
Aiemmin myös Juneaun kaupunki Alaskassa perusti vitsipuhelimen, joka tosin kaatui suuren suosion vuoksi heti!
Äiti keksi idean
Äiti Kelsea McLaughlinin mukaan pojan on ikävä ihmiskontakteja, jotka ovat koronaviruspandemian vuoksi minimissä.
– Yritin löytää idean, jossa poika voisi olla sosiaalisesti läsnä yhteisössämme, mutta samalla pysyä etäällä, Kelsea kuvailee.
Hän osti Callaghanille vitsikirjan jo puolisen vuotta sitten. Nyt Kelsea keksi, että lapsi voisi käyttää oppimiaan hauskoja kaskuja hyväkseen.
Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.
"Monet pysähtyvät ja pyytävät saada kuulla vitsin"
Callaghanin kioski aukeaa aamulla kymmeneltä tunniksi. Sitten hän pitää lounastauon ja palaa vielä hetkeksi jakamaan huumoria iltapäivällä. Äidin mukaan suurin osa kioskin ohi kulkevista ihmisistä hymyilee ja vilkuttaa.
– Monet pysähtyvät ja pyytävät saada kuulla vitsin, ja yleensä kertovat myös omansa, Kelsea sanoo.
Ei ota maksua
Callaghan ilmoitti haastattelussa, että tietää "16, ehkä 17" vitsiä. Rahaa Callaghan ei vitseistään ota.
– Haluan, että ihmiset säästävät rahansa muihin juttuihin. Jotkut tarvitsevat nyt rahaa ruokaostoksiin vitsien sijaan, Callaghan toteaa.
Lähteet: CBC.ca, Facebook.com/CBCVancouverisland
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää