Mainos

6. Tyytymätöntä puhinaa

Smash-sarjan kuudennessa jaksossa kaikki kolme tekeillä olevaa musikaalia kamppailivat vastoinkäymisten parissa.

Julia ja Derek ovat tyytymättömiä Eileenin valitsemaan käsikirjoitusversioon Bombshellistä. Näytelmä ajautuu vaikeuksiin, kun Derek ilmoittaa lopettavansa. Edes tuottaja Eileenin juokseminen miehen perään ei auta, sillä Derek on tehnyt päätöksensä. Uusi ohjaaja löytyy yllättävästä paikasta, kun Eileen ehdottaa Tomia luotsaamaan Bomshelliä.

Fringe Festivalilla kahteen otteeseen esitettävä Hit List kokee takaiskun, kun Jerry kieltää Karenia esiintymästä kahdessa showssa samaan aikaan. Näyttelijän on pakko perua ensimmäisen päivän esiintyminen, mutta hän ilmaantuu toiseen näytökseen. Karen ja Jimmy esittävät Heart Shaped Wreckage -kappaleen ja yleisö rakastaa sitä. Scott Nichols ilmaantuu paikalle ja tarjoaa näytelmälle paikkaa työpajassa Manhattanilla.

Liasons-näytelmässä ailahtelevainen Terry aiheuttaa pulmatilanteita Ivylle, joka menettää lopulta hermonsa ja sanoo suorat sanat isosta egosta kärsivälle tähdelle. Ivy paljastaa, että sekä näytelmä että Terry ovat surkeita. Ivy on varma, että Terry erottaa hänet, mutta käykin päinvastoin. Terry on iloinen että nainen antaa hänelle suoraa palautetta. Loppu hyvin, kaikki hyvin: näytelmään päätetään tehdä parannuksia.

Jaksossa kuultuja kappaleita:

Never Give All the Heart

This Will Be Our Year

A Letter From Cecile

Heart Shaped Wreckage

AVA

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja