50-vuotiaan maajussi-Matin lapsihaaveista tulee treffien kuuma peruna – morsianehdokas linjaa näkemyksensä

Maajussi-Matti pohtii lapsihaaveitaan morsianehdokkaansa Annukan kanssa.

Maajussille morsian -ohjelmassa maajussit pääsevät tutustumaan paremmin puolisoehdokkaisiinsa ja joutuvat tekemään vaikean valinnan, kun heidän on ryhmätreffien jälkeen päätettävä, ketkä ehdokkaat pääsevät mukaan farmiviikoille. 

Maajussi-Matti tanssittaa morsianehdokkaitaan ryhmätreffeillään, mutta keskustelee jokaisen kanssa myös kahden kesken. Kun Matilla on yhteinen juttuhetki Annukan kanssa, kääntyy keskustelu yhteen Matin suureen toiveeseen: hänen lapsihaaveisiinsa. 

50-vuotias Matti kyselee Annukalta, mitä tämä haluaa tulevaisuudeltaan. Annukka vastaa kertoen, että hän kaipaa kovasti parisuhdetta. Annukan ammatin kautta puolestaan keskustelussa päädytään puhumaan lapsista. Matti kertoo, ettei hänen kylällään Lemillä paljon pieniä lapsia näy. 

– Ei ole, ei ole. Pitäisi aloittaa! Matti letkauttaa morsianehdokkaalleen. 

Annukka toteaa puolestaan, että lapsiasia taitaa olla Matille melko tärkeä. 

– Joo, se olisi semmoinen vanhan pojan haave, Matti miettii. 

46-vuotias Annukka kertoo, että hänkin haaveili pitkään lapsista ja hänellä oli sellainen olo, että tottakai hänestä tulee vielä jonain päivänä äiti. Näin ei kuitenkaan käynyt. Matti kyselee, mikä sille oli syynä. 

– Sanotaanko niin, että lapsia ei tehdä, vaan niitä saadaan. Että kaikki ei vaan saa. Mutta se asia on käsitelty ja elämä voi olla oikein hyvää ilmankin. Eihän sitä voi siihen jäädä märehtimään, jossei lapsia ole. Elämä jatkuu, Annukka vastaa. 

Katso yllä olevalta videolta, miten Matin ja Annukan keskustelu lapsista eteni. 

Maajussille morsian maanantaisin MTV3-kanavalla kello 20. Jaksot ilmestyvät viikon ennakkoon mtv-palveluun.

Lue myös:

    Uusimmat