50 000 pakettia päivässä – suomalaisten himo ihmetyttää Euroopassa

Jäätelöllä on vankka asema suomalaisten arkiherkkuna.

Kylmä ilmasto ja lyhyt kesä eivät tunnu jarruttavan suomalaisten jäätelön kulutusta, sillä Suomessa syödään vuosittain jäätelöä yllättäen eniten koko Euroopassa. Maailmanlaajuisesti Suomi on jäätelönkulutustilastoissa kolmonen.

Viimeisen kymmenen vuoden aikana suomalaisten suosikeiksi ovat nousseet erityisesti erilaiset jäätelötuutit, mutta myös perinteiset litran kotipakkaukset eli niin sanotut "tiiliskivet" pitävät edelleen pintansa. Kun muualla Euroopassa jäätelön rooli on enemmän olla nautinto harvinaislaatuisina hetkinä,Suomessa jäätelö kuuluu vahvasti arkeen.

– Suomalaiset syövät jopa 50 000 litran pakettia päivässä. Missään muualla Euroopassa ei ole yhtä suurta markkinaa, kertoo Suomen Nestlén myyntijohtaja Pekka Helin.

"Eurooppalaisten vieraiden suut loksahtavat auki hypermarketissa"

Suomalaiset ovat siis tuutti- ja kotijäätelökansaa, kun muualla Euroopassa jäätelöä syödään enemmän esimerkiksi pikareista. Suomessa vähittäiskaupan osuus on jopa 70 prosenttia jäätelön myynnistä.

– Meillä ostetaan jäätelöä hypermarketeista. Puolet pakastealtaasta on täynnä tuutteja ja pikareita ja toinen puoli kotipakkauksia. Se kuvaa hyvin suomalaisten himoa jäätelöä kohtaan. Muualla Euroopassa vähittäiskauppa on huomattavasti pienempää, Helin kertoo.

Helinin mukaan eurooppalaisilla vierailla loksahtaakin usein suu auki, kun heidät viedään vierailulle suomalaiseen hypermarkettiin, jossa kymmenien metrien mittaiset pakastealtaat tarjoavat runsaasti valinnanvaraa kaikissa lajeissa.

– He eivät voi uskoa näkemäänsä. Olen 20 vuotta heille yrittänyt selittää asiaa, mutta aina ihmetys on yhtä suuri.

Petra Kiiski/MTV3

Lue myös:

    Uusimmat